OnePlus julkaisee keväällä 150 watin latausta käyttävän puhelimen

Janne Yli-Korhonen

OnePlus julkaisee keväällä 150 watin latausta käyttävän puhelimen
OnePlus on kertonut MWC-messuilla erilaisia uutisia. OnePlus on ilmoittanut, että OxygenOS tulee pysymään OnePlussan puhelimien käyttöliittymänä jatkossakin ja että tuore, toistaiseksi Kiinassa julkaisu OnePlus 10 Pro saapuu Eurooppaan maaliskuun lopulla.

Näiden lisäksi OnePlus kertoo julkaisevan erittäin tehokkaaseen lataukseen perustuvan älypuhelimen toisen vuosineljänneksen eli huhti-kesäkuu aikana

Kyseisessä laitteessa tullaan käyttämään peräti 150 watin SuperVOOC langallista latausta.

OnePlussan mukaan kyseinen lataus pystyy täyttämään 4500 mAh akun yhdestä prosentista puoleen väliin vain 5 minuutissa.

Latauksen ei pitäisi ihan tuhota akkua, sillä 1600 latauskerran jälkeen akun kapasiteetin luvataan pysyvän 80 prosentin tienoilla.

SuperVOOC:n oman lataustekniikan lisäksi tuettuna ovat myös PPS-, PD- ja QC-tekniikat. Näin yhtä ja samaa laturia pystyy hyödyntämään esimerkiksi kannettavan tietokoneen tai tabletin latauksessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
79 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -35%

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.