Niantic kehittää lisätyn todellisuuden NBA All-World -peliä

Janne Yli-Korhonen

Niantic kehittää lisätyn todellisuuden NBA All-World -peliä
Niantic on jälleen paljastanut uuden kehitteillä olevan pelin. Tällä kertaa kyseessä on NBA All-World.

Niantic tunnetaan parhaiten Pokémon Go -pelistä, joka on edelleen suosittu. Pelissä hyödynnetään lisättyä todellisuutta. Vastaavaa ideaa ja mallia tietenkin käytetään myös NBA All-World -pelissä.

Kehittäjän mukaan kyseessä on uudenlainen urheilupeli, joka yhdistää todellisen maailman yksi vastaan yksi koripallotoimintaan, keräilyyn, muotiin ja muuhun.

Esimerkiksi The Verge kertoo, että pelissä tulee liikkua Pokémon Gon tapaan oikeassa maailmassa, jotta peliä voi pelata. Kehittäjän mukaan esimerkiksi tietystä paikasta voi hankkia omalle NBA-pelaajalle uudet kengät pelaajan kustomointia varten. Pelissä myös keräillään NBA-pelaajia kohtaamalla ja voittamalla näitä kentällä.



NBA All-World on pelattavissa ilmaiseksi, mutta oletettavasti oikealla rahalla saa hankittua omille pelaajilleen esineitä ja muuta. Peli julkaistaan Androidille ja iOS:lle. Testaaminen aloitetaan tietyillä alueilla pian ja globaalisti peli julkaistaan myöhemmin.

Nianticilla on työn alla lisäksi TRANSFORMERS: Heavy Metal ja Peridot.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy Z Fold6
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -23%

Motorola ThinkPhone 25
384 € CDON
480 € Proshop
485 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.