Nothingin johtoon lisää OnePlussan entisiä pomoja

Matti Robinson

Nothingin johtoon lisää OnePlussan entisiä pomoja
OnePlussalla uransa nousukiitoon saanut Carl Pei johtaa nykyisin omaa teknologiayhtiötä, Nothingia. Yhtiön omintakeiset tuotokset on vastaanotettu markkinoilla vastaan melkoisen hyvin, mutta niiden vaikutus markkinoihin on ollut toistaiseksi verrataen pieni.

Peillä on kuitenkin suuret suunnitelmat, ja hän onkin tulevan puhelinjulkistuksen edellä päätynyt vahvistamaan johtoporrasta uudella rekrytoinnilla. Nothing saa uuden pomon kun Kyle Kiang, OnePlussan entinen markkinointijohtaja, ottaa roolin yhtiön Yhdysvaltojen toimiston VP:nä.

Inverse on julkaissut raportin, jossa otetaan kantaa Nothingin tehokkaaseen osaamiskalasteluun Pein entiseltä työnantajalta, OnePlussalta. Raportin mukaan jopa 70% ohjelmistotiimistä on entisiä OnePlus-työntekijöitä.

Tuleva Nothing Phone (2) on yhtiöltä merkittävä julkaisu, sillä sen on tarkoitus kilpailla myös Yhdysvalloissa, joissa esikoismallia (kuvassa) ei virallisesti nähty. Mallin laajempi julkaisu tarkoittaa myös huomattavasti kovempia odotuksia myynnin suhteen.



Tästäkin syystä on ymmärrettävää, että juuri markkinointiin erikoistunut entinen OnePlus-pomo saa ison roolin juuri uuden laitejulkistuksen alla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -35%

Honor 200 – hinta laskenut -34%

Honor 200
99 € DNA
149 € Power
346 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 149 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € Power
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Samsung Galaxy Z Flip7 FE – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy Z Flip7 FE
661 € Hobby Hall
999 € Samsung
1049 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 875 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.