OnePlus parantaa päivityslupausta: Nord 4 saa OnePlussan kaikkien aikojen pisimmän päivityslupauksen

Janne Yli-Korhonen

OnePlus parantaa päivityslupausta: Nord 4 saa OnePlussan kaikkien aikojen pisimmän päivityslupauksen
Vielä muutamia vuosia sitten Android-puhelimet eivät juurikaan saaneet käyttöjärjestelmäpäivityksiä kovinkaan pitkään, mutta ajat ovat muuttuneet parempaan.

Esimerkiksi Samsung ja Google lupaavat tuoda tietyille malleille jopa seitsemän vuoden ajan ohjelmistopäivityksiä, ja muutkin valmistajat ovat kasvattaneet lupauksiaan.

Yksi näistä on OnePlus, joka nyt tiedottaa, että 16. heinäkuuta virallisesti julkaistava OnePlus Nord 4 saa OnePlussan kaikkien aikojen pisimmän päivityslupauksen.

Nord 4 saa kuusi vuotta tietoturvapäivityksiä ja neljä suurta järjestelmäpäivitystä. Nord 4 käyttää julkaisun yhteydessä Android 14 -versiota, mutta aikanaan sen pitäisi saada Android 18 -versio.



Esimerkiksi Nord CE 4 Litelle OnePlus lupasi kaksi suurta Android-päivitystä ja kolme vuotta tietoturvapäivityksiä, Nord 3:lle kolme suurta Android-versiota ja neljä vuotta tietoturvapäivityksiä ja OnePlus 12:lle neljä suurta päivitystä ja viisi vuotta tietoturvapäivityksiä.

"OnePlus Nord 4:n käyttäjät saavat useiksi vuosiksi nopean ja sulavan käyttökokemuksen entistä pidemmän päivityslupauksen, pitkäikäisen käytön sujuvuuden testauksen sekä edistyksellisen akkuteknologiamme ansiosta", kertoo Kinder Liu, OnePlussan operatiivinen johtaja (COO)." Pidempien ohjelmistopäivitysten tarjoaminen ilman puhelimen pitkäikäisen käytön tai akun kunnon testausta on kuin rakentaisi vahvan talon heikon perustan päälle: se näyttää hyvältä, mutta sen kanssa ei haluaisi elää."



OnePlussan mukaan sen Battery health engine -akkuteknologia auttaa pitämään akun hyvässä kunnossa, jolloin akkua ei tarvitse vaihtaa, vaikka puhelinta käyttäisi vuosia. Teknologia käytännössä varmistaa akun pysyvän erinomaisena 1600 lataussyklin ajan.

Lisäksi valmistaja kertoo, että sen tuleva puhelin on tällä hetkellä ainoa puhelin, joka on saavuttanut 72 kuukauden A-luokituksen TÜV SÜD Fluency 72 Month - testissä.

Tässä testissä testataan kuinka nopeana ja sulavana puhelin pysyy vielä vuosien käytön jälkeen.

Puhelimelle tehdään useita testejä raskaassa käytössä, joka vastaisi kuuden vuoden käyttöä kuten esimerkiksi suurten tiedostojen kopioimista muistiin ja niiden poistamista. Puhelimella otetaan esimerkiksi tuhansia valokuvia ja videoita, lähetetään yli 15 000 tekstiviestiä ja asennetaan yli 180 sovellusta.

Testien lopuksi kokeillaan, kuinka kauan aikaa puhelimelta kuluu samojen perustoimintojen suorittamiseen ja suosittujen sovellusten käyttöön, ja laitteen tulee suoriutua tästä tietyssä ajassa, jotta se saa A-luokituksen.



OnePlus myös kertoo Nord 4 -laitteen olevan ohuin Nord-sarjan laite koskaan 7,99 millimetrin paksuudella. Alumiinirakenteisessa laitteessa on uusi ja tehokas antennisuunnittelu sekä lippulaivaominaisuuksia ilman lippulaivahintaa.

Puhelimen lisäksi OnePlus lanseeraa 16. heinäkuuta globaalisti kolme muuta tuotetta: Pad 2 -tabletin, Nord Buds 3 Pro -kuulokkeet ja Watch 2R -älykellon.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
88 € Proshop
89 € Prisma Verkkokauppa

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto E13 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E13
39 € Power
59 € Telia
82 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -23%

Honor X7b (4G)
99 € Power
129 € Gigantti
129 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto G54 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G54
119 € Gigantti
119 € Power
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.