MobilePaylla lähimaksaminen onnistuu nyt Suomessa - aluksi vain Danske Bankin asiakkaille

Janne Yli-Korhonen

MobilePaylla lähimaksaminen onnistuu nyt Suomessa - aluksi vain Danske Bankin asiakkaille
Vipps MobilePay kertoi jo viime vuoden alkupuolella, että sovellukseen on tulossa "täppääminen" eli lähimaksaminen maksupäätteillä. Norjassa toiminto otettiin käyttöön jo viime vuoden lopulla ja Suomessakin sen piti tulla käytettäväksi jo menneen kesän aikana, mutta nyt viimeinkin lähimaksaminen on otettu Suomessa käyttöön. Käytössä on alkuun kuitenkin merkittävä rajoittava tekijä.



MobilePay kertoo tiedotteessaan, että torstaista alkaen puhelimellaan maksavat voivat valita MobilePayn ensisijaiseksi tavaksi lähimaksamisessa. Tämä tarkoittaa, että käyttäjät voivat helposti keskittää kaikki maksunsa yhteen ja samaan sovellukseen.

Kun sovelluksen avaa, toiminnon pääsee aktivoimaan yläreunasta.

Käyttöönotossa on kuitenkin merkittävä rajoite, sillä tuettuna on aluksi vain Danske Bankin kortit.



Muita kortteja on luvassa myöhemmin. MobilePay kertoo, että neuvottelut muiden kotimaisten pankkien kanssa mahdollisuudesta lisätä kortteja MobilePayhin jatkuvat.

"Lähimaksut MobilePaylla on ollut tavoitteemme vuosia. Olemme todella ylpeitä voidessamme vihdoin lanseerata tämän ratkaisun käyttäjillemme, jotka jo käyttävät sovellustamme laajasti verkko-ostoksiin, lahjoituksiin sekä rahan lähettämiseen ja vastaanottamiseen ystävien ja perheen kesken. Täppääminen onnistuu myös Suomen rajojen ulkopuolella, kaikkialla missä voi maksaa Mastercard- ja Visa-korteilla", sanoo Perttu Kröger, Vipps MobilePayn maajohtaja Suomessa.



MobilePay käyttää lähimaksamisesta termiä "täppää" tai "täppääminen", jotka tulevat näkymään myös markkinointiviestinnässä laajasti tänä vuonna.

Lisätietoa asiasta saa täältä.



MobilePay on viime aikoina muutenkin laajentunut. Hiljattain palveluun tuli tuki etukorteille ja seuraavan vuoden kesällä rahaa voi lähettää useampaan maahan.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Smart – hinta laskenut -47%

Honor 200 Smart
79 € Power
99 € Telia
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50
292 € CDON
390 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 383 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G06 Power
151 € CDON
189 € Gigantti
189 € Lenovo

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Honor 400 Smart (5G) – hinta laskenut -16%

Honor 400 Smart (5G)
149 € Gigantti
149 € Veikon Kone
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 178 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.