Googlen oma video esitteli Gingerbreadia ennenaikaisesti

1
Kaarlo Räihä

Googlen oma video esitteli Gingerbreadia ennenaikaisesti
Lähiaikoina julkaistavan Androidin Gingerbread-nimellä tunnettava 2.3-versio on kerännyt runsaasti kiinnostusta median keskuudessa, mutta Google on toistaiseksi ollut hyvin vaitonainen tulevasta tuotteesta. Mehustelijoiden onneksi Google julkaisi vahingossa videon, jossa esitellään Gingerbreadin toimintaa oletettavasti Nexus One -puhelimella.

Video on osa Googlen Voice Search -sovellusesittelyä, ja kun tarkkasilmäiset kuluttajat huomasivat Gingerbreadiin liittyvät muutokset videolla, otti Google videon pois YouTubesta. Googlen harmiksi video ehdittiin kuitenkin kopioida talteen, ja nyt sen voi katsoa esim. Engadget-sivuston kautta.

Videolla näkyvät selvästi mm. uusittu ilmoituspalkki (musta väritys) ja huomattavasti nopeutuneen Voice Search -sovelluksen toiminta. Pieniä muutoksia on tehty lisäksi esim. käyttöliittymän graafisten valintaelementtien ulkoasuun ja Android Marketin sovellusosioon.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (1)

sirkuttaja
sirkuttaja

1

hung zing khan kang wang hung zing kang wangang zi tha de tsin kong thin kang LOL! tosi vakuuttava video piti oikeen leikata ettei kestä liian kauaa nuo asennusvaiheet ym. LOL!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.