Nexus S:n Ice Cream Sandwich saapuu pian

5
Teemu Laitila

Nexus S:n Ice Cream Sandwich saapuu pian
Googlen omia Android-puhelimia omistavat ovat tottuneet saamaan uudet päivitykset reilusti ennen muiden valmistajien asiakkaita. Nexus S -puhelimen omistajille on kohta luvassa herkullinen päivitys, kunhan Google julkaisee Android 4.0 Ice Cream Sandwich -päivityksen yleiseen jakeluun.

Tietojen mukaan Google testaa uutta Androidia parhaillaan yhtiön sisällää. Sisäiset testit tulivat julki muutamian Googlelaisten kehuttua uutta Android-versiotaan sosiaalisessa mediassa. Virallisten tietojen mukaan päivitys olisi tulossa jakoon "muutaman viikon sisällä".

Vaikka Googlen historia osoittaa muutaman viikon venyvän helposti useammaksiksin viikoksi, Nexus-puhelinten käyttäjät päässevät silti nauttimaan keksijäätelöstä suhteellisen pian.

Sisäisellä testauksella on pitkä perinne teknologiateollisuudessa. Käytäntöä kutsutaan yleisesti dogfoodingiksi, jolla halutaan hoitaa testaus laajemmalla väkimäärällä, mutta silti rajoitetussa ympäristössä. "Omien tuotteiden syömiseen" viittaava termi sai alkunsa Microsoftilla ja todellisen testauksen lisäksi sillä halutaan luoda mielikuvaa, että yhtiö luottaa lujasti omiin tuotteisiinsa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (5)

NHelix
NHelix

2

@1 Galaxy S:lle saa Ice Cream Sandwichin Cyanogenmodilla tai muulla custom ROMilla. Tosin sitä joutuu odottelemaan pitemmän aikaa. Toivottavasti Bladelle tulee mahdollisimman nopeasti ajurit kuntoon myös.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.