Puhelinmyyjien soitot voivat harventua ensi vuonna

21
Manu Pitkänen

Puhelinmyyjien soitot voivat harventua ensi vuonna
Hallitus on esittänyt eduskunnalle matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinoinnin määräaikaista kieltämistä. Kielto astuu voimaan ensi keväänä, jos eduskunta hyväksyy ehdotuksen.

Puhelinmyyjien kauppatavara on koostunut perinteisesti lähinnä erityyppisistä lehdistä sekä matkapuhelin- ja internetliittymistä, joten lain hyväksyminen olisi kova isku alalle. Markkinoinnin rajoittamista ehdotetaan siksi, että toiminnan aggressiivisuus on kasvanut voimakkaasti viime aikoina.

Puhelinmyyjät ovat onnistuneet kauppaamaan liittymiä vajavaisilla tiedoilla, minkä johdosta asiakkaat ovat joutuneet useiksi päiviksi ilman liittymää tai niitä on ollut liikaa.

Laskuihin halutaan myös tarkempi erittely, mistä selviää miten liittymää on käytetty viestintäpalveluiden ulkopuoliseen tarkoitukseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -18%

HMD Pulse+
131 € CDON
149 € Proshop
159 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Honor 200 – hinta laskenut -15%

Honor 200
169 € Power
199 € DNA
329 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola Moto G75 – hinta laskenut -15%

Honor 400 Lite – hinta laskenut -13%

Honor 400 Lite
199 € DNA
249 € Multitronic
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentit (21)

dRD
dRD

1

Tuo orjasopimusliittymien markkinointi on mennyt ihan hulluksi tänä vuonna. Olen 85v+ mummolleni joutunut jo kahteen otteeseen hoitamaan kuntoon tilanteen, jossa hänelle on myyty 2v kytky, vaikka hänellä on jo voimassaoleva 2v kytky toisen operaattorin kautta. Vaihtolaskua ois heilahtanut toistasataa euroa molemmilla kerroilla. Ja noihin ei saa kuulemma operaattoriin yhteyttä ottamalla minkäänlaista suoramarkkinointikieltoa -- ja se ilmainen suoramarkkinointikielto vaatii sen liittymän omistajan tekemään sen (puhelimitse), eli en voi tehdä sitä hänen puolestakaan (ja hän taas ei osaa sitä tehdä). Kiva tilanne.

Vastaa
Fulca87
Fulca87

3

Mikähän on tämä homman nimi, kun nykyään soittelevat ja sitten pistävät itse nämä puhelin myyjät sen puhelimen kiinni, että vähän aikaa soittavat ja sitten soittavat minuutin päästä uudestaan.

ja sitten kun ei ole vastannut, niin jättävät vastaajaan viestin, mistä ei kuulu sitten yhtikääs mitään.
olisiko näin, että saisivat rahaa tällä metodilla, että ihminen on mukamas vastannut, vaikka ei olekkaan??
Kun siinä vastaajassa kuitenkin tulee niitä sekuntteja täyteen..

Vastaa
jartar
jartar

4

On ihan turha puhua kenenkään "muutamasta" tyypistä ketkä kauppaavat väärin tuotteita. Itsellekkin on ties kuinka monta kusettajaa soittanut. Nykyään myös kaupataan niin monimutkaisia sopimuksia ja tuotteita että puhelimessa on mahdoton ymmärtää mihin oikeasti on lupautumassa. Lisäksi niin kauan kuin yleisessä käytössä on provisiopalkkaus niin asiakkaiden huijaus jatkuu. Mitä enemmän huijaat, sitä enemmän tulee palkkaa.

En kuitenkaan ehkä täyskieltoa ajaisi mutta kyllä tälle villinlännen meiningille pitää tulla loppu. Se olisi jo askel oikeaan suuntaan kun puhelinmyyntiä tehtäisiin vain henkilöille jotka ovat erikseen antaneet siihen luvan.

Vastaa
vkkkk
vkkkk

5

työ puhelimeenkun on pakko vastata ja vähintään 2 kertaa viikossa myyjät soittaa. Kun ei edes ymmärrä mitä EI tarkoittaa en jaksa edes yrittää heti kun sanoo kuka on ja mistä soittaa luuri kiinni eikä ole uudestaan soittanut samasta paikasta.

Kaikki myyntinumerot saman alkunumeron taakse. tietää kun soittaa ja ihmiset voi itse valita ostaako niitä lehtiä vai ei ennen kun vastaa.

Vastaa
jartar
jartar

6

@13
Muilla aloilla ollaan töissä koko olemuksella kun taas puhelinmyynnissä olet pelkkä ääni. Puhelimen päässä "tuntemattomana" puuta heinää puhuminen on paljon helpompaa kuin liikkeessä päin naamaa huijaaminen. Toki provisio palkoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ymmärrän senkin miksi yritykset niitä suosii. Jos provisio palkkoja halutaan pitää niin kyllä oma valvonnan pitää olla kunnossa.

Ja olet aivan varmasti oikeassa siinä että väärät myyntitavat kasautuvat samoille tahoille.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

7

Pari aika hyvää ehdotusta yllä! "Markkinointi sallittu vain sen erikseen hyväksyville" ja "Kaikki markkinointi pitäisi tehdä tietyn numerosarjan numeroista, joihin voisi jättää vastaamatta" (tai blokata palveluestolla esim. liittymää avatessaan).

Vastaa
imoth
imoth

8

Jos puhelinmyyjä ei ymmärrä kun sanon että ei kiinnosta, niin mä laitan puhelimen pöydälle ja annan myyjän puhua sille. Ei ole tämän jälkeen koskaan sama myyjä uudestaan soittanut.

Vastaa
Niilomaan
Niilomaan

9

@8, jos soitat satoja puheluita päivässä, joskus voi aivot mennä tilttiin ja huomaat että olet istunut 5 sekunttia vastaajassa. Näitä saattuu... Puhelinmyynti on pitkälti rutiininomaista. Puhelun tarkoituksellinen pitkittäminen ilman myynninedistämistä ei paranna palkkaa oikeastaan missään sopimuksessa, mutta voi antaa pienen "hengähdystauon". Ei siitä rahaa saa. Palkkamallit on yleensä kk-maksu + provisio.

@15, "osallistumalla kilpailuun haluat vastaanottaa tarjouksia yhteistyökumppaneiltamme" <- ja siinä tulikin suostumus. Porukka ruksailee näitä päivittäin.

@16, mahdollisuus että sama puhelinmyyjä soittaisi sulle uudestaan on yleensäkin niin pieni, ettei tuolla ole siihen merkitystä. Todennäköisesti myyjä merkitsee kohdallesi "ei vastaa" tai "ei ota", tjms. Näillä muka ovelilla kikoilla toki haaskaat yhden henkilön aikaa kymmenkunta sekunttia, mutta et vaikuta tulevien puheluiden määrään. Jotkut myyjät voivat jopa heittää uusintasoittoon (satunnaiselle myyjälle) seuraavaksi aamuksi "yhteysongelmien" vuoksi. Itse tunnen ihmisiä jotka kuvittelevat että heidän pienet puhelinlaskut ajavat pois puhelinmyyjät... kaikkea sitä.


Tähän loppuun vielä tehokas "EI!":
"Ei kiitos, en sitä tarvitse, eikä ole aikaa nyt puhua, kiitos hei!" (Kaikki yhteen litanjaan, pistää myyjän monesti hämilleen, ei lyö uudelleensoittoon.)

Vastaa
kerbo
kerbo

10

Onkos muut huomanneet, että virolaisten/ulkomaalaisten käyttö puhelinmyynnissä on myös lisääntynyt? Viime ja tällä viikolla soittanut varmaan 3-4 ulkomaalaista puhelinmyyjää yhteensä.

Muutamasta saanut oikeen mitään selvää, että mitä ovat edes myymässä ;D

Vastaa
mjk
mjk

11

No minulla on ollut dna jo kauan ja en ole katsonut tarpeelliseksi vaihtaa kun laskutkin ovat pysyneet kurissa.

No eipä tästä ole kovinpitkää aikaa kun Elisalta, Soneralta, kolumbukselta ja jopa itse dna:lta soitettiin juuri kytkyistä...että ota ja ainakin luulisi että siellä dna:lla nähdään että on jo ko liittymä...mutta nyt olikin kyseessä KYTKY ei liittymästä...siis pelkästään vaan paketista.

Sanoin että kytkyä en ota ja nykyinen puhelin on toiminut moitteetta joten antakaanhan olla...ja kas pian soitettiin uudelleen...joten tuollaiset maanvaivat pitää saada jollakin tavalla tajuamaan sana ei...jos ei muuten niin pakolla.

Vastaa
imoth
imoth

12

@ Niilomaan
Jos puhelimen olen laittanut pöydälle, koska myyjä ei ymmärrä ei:tä vaan puhuu vain päälle, niin usein myyjä on puhunut pöydälle tarinaansa minuutteja, ei 10 sekuntia. Paras tapaus taisi puhua lähes 10 minuuttia.

Missä on vika kun puhelinmyyjät yrittävät lähes aina huijata ihmisiä kertomalla lehtitilaus ei olekaan tilaus vaan että "kiitoksena asiakas saa lahjan" (esim. 6 kk lehdet ilmaiseksi)? Aivan tarinan lopuksi vasta kerrotaan että kyseessä on lehtitilaus. Yhtään lehteä en tuolla taktiikalla ole tilannut.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

13

Puhelinmyynnin ongelma on se että siinä yritetään väkisin myydä jotain asiakkalle, eikä odoteta että asiakas ottaa yhteyttä yritykseen tarpeesta. Usein asia jota yritetään myydä on jotain mitä asiakas ei tarvitse tai se ei edes solvellu asiakkaalle.

Kyseessä on asenne ongelma yrityksissä, eli pitäisi täyttää asiakkaan tarpeet asiakaslähtöisesti, eikä vain pakko myydä jotain asiakkaille. Kyllä ne asiakkaat tulee ostamaan yrityksistä kun asiakkailla on todellinen tarve.

En tarkoita että yritys ei saisi lisättyä myyntiä puhelinmyynnillä, mutta ongelma on se että se myös tulehduttaa kyseisten asiakkaiden ja yrityksen välit. Eli puhelinmyynti on huonoa asiakashallintaa. Siitä tulee mieleen lähinnä huijareiden käyttäytyminen, jotka yrittävät saada rahat yhden kerran kohteelta ja sen jälkeen ei koskaan tapaa enään kyseistä asiakasta.

Kyllä todellisuus on se että hyvät tuotteet ja asiakaspalvelu on se joka takaa sen että yhtiö menestyy, ei pakko markkinointi tai myynti. Ihmiset kyllä puhuvat tuotteista ja palveluista toisille ihmisille, kysymys on vain että onko se positiivista tai negatiivista, se riippuu yrityksestä itsestää, eli miten he kohtelevat asiakkaitaan.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

14

Lainaus:

ni aatelkaa nyt ihan tosissaan onko se niin kauheaa jos "Matti Miettinen Dnalta hyvää päivää" soittaa!

ON! Minusta on todella häiritsevää saada markkinointipuheluja, vaikkei niitä tahtoisi. Jotkut tekevät oikeita töitä, joissa ajatuksen katkeaminen lyhyenkin puhelun takia ärsyttää. Jos haluan hankkia esim. liittymän, katson tarjoukset netistä tai käyn kaupassa, mutten todellakaan osta niitä puhelimessa, enkä haluaisi minua häirittävän turhilla markkinointipuheluilla. Ja jos joku saa palkkaa ihmisten kiusaamisesta, niin enpä voi sanoa surevani moisen työpaikan menetystä.

Vastaa
NiceMan72
NiceMan72

15

Hyvä jos saavat puhelinmyynin kielettyä!
Ärsyttää kun soittelevat tosin nykyään on kielto ja onneksi on soitot vähentyneet.
Koskaan en ole ostanut puhelinmyyjältä mitään ja en osta koska jos tarvitsen jotain tilaan netistä/ostan kaupasta.

Vastaa
jartar
jartar

16

@29
Ensinnäkin liittymä myynnit on juurikin sellainen mikä ehdottomasti pitää kieltää. Se nyt on yksinkertaisesti niin monimutkainen sopimus että puhelimessa on hyvin vaikea saada varmuus siitä että langan päässä oleva asiakas ymmärtää sopimuksen 100 prosenttisesti ja saa tietää kaikki asiat mitkä HÄNEN kohdallaan on tärkeitä liittymää valitessa. Myynnin odottamattomuus tekee valmistautumisen mahdottomaksi ja tärkeät kysymykset jää helposti kysymättä.

Oman suuren ongelma tekee se että tuotteita/liittymiä myydään vanhuksille, mielenterveysongelmaisille, muistisairaille jne. Osa näistä osaa tehdä oikeita päätöksiä, osa ei. Myyjä ei yleensä pysty mistään tietämään miten asian laita on. Kenellä on oikeus käyttää hyväksi näitä ryhmiä?

Niin ja vielä tuosta myyjien moraalista. Jokainen mokkulan myyjä on minulle lähes väkipakolla yrittänyt myydä mokkulaa vaikka fakta on se että mokkula ei toimi tällä alueella. Inttäminen jatkuu vaikka asiallisesti kerrottu että kaverit testanneet asian. Kuulemma kavereiden mokkuloissa vikaa, oma kauppaama mokkula toimii.

Tämän jälkeen myynti jatkuu siten että pyritään myymään tietoturvapaketti. Kun kertoo että sellainen on koneella niin AINA seuraava kysymys on, onko se ilmainen. Sen jälkeen tulee pitkät VALEHTELUT siitä mistä syystä heidän kauppaama F-secure on parempi (ohjelmaa jota en missään mielentilassa pystyisi suosittelemaan kenellekkään).

Ja tunnetusti näitä mokkuloita ja tietoturvia myyvät juurikin puhelinliittymä kauppiaat. Ai että ovat hieno porukkaa.

Niin ja hienoin juttu ikinä. Kuinka moni puhelinmyyjä varmistaa että asiakkaan tietokone on riittävän tehokas pyörittämään f-securen tietoturvaa? Itse en ole semmoisesta ihmeestä kuullut koskaan. Hidasteleeko kone? Ota F-secure. Ennen meni koneen käynnistymiseen minuutti, tämän jälkeen siihen menee viisi...

Vastaa
mjk
mjk

17

Yksinkertaisin ja vaivattomin tapa on nykyään monelle mennä operaattorin nettisaitille ja valita sieltä sopiva. Tai mennä asiaan kuuluvaan liikkeeseen ja valita sieltä tarpeitasi vastaava liittymä ja sieltä saa sen puhelimenkin joko kytkynä tai ilman.

Mihin siis tarvitsemme puhelinmyyjiä? Omasta mielestäni voisi lopettaa koko toiminnan.

Eräiden kommenteista heijastaa että ovat puhelinmyyjiä tai on tuttuja ....

Vastaa
mjk
mjk

18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Perza80q:

@mjk

Tuliko jotenki yllätyksenä, että alalla töissä olevat ottavat osaa keskusteluun jossa pohditaan heidän työpaikkojen lopettamista?

Sinänsä jännä tilanne, että moni ihminen tuomitsee jyrkästi liittymien puhelin myynnin, mutta moni jo asiakkaana olevat kiittää ja kumartaa syvään kun hoidamme heille liittymäasiat ajantasalle ja uudet alennukset voimaan. Samat ihmisethän näille jo asiakkaille soittaa.

Tosin nythän ollaan lopettamassa uusmyyntiä, mutta oma-asiakas soittoja ei kaikille riitä, joten työpaikat vähenee!

Tähänhän joku tietenkin sanotaan, että mihin niitä oma-asiakas soittoja tarvitaan, että eikö jokainen osaa hoitaa omat liittymä asia? Ei, lähes puolet asiakkaista ei ole ollenkaan kartalla mistä ne maksaa ja miksi, liittymä tyypit on ihan vääriä, data maksut juoksee, liian isoja paketteja yms

Itse pidän uusmyyntiä massa myynnillä erittäinkin turhauttavna ja riski alttiina, mutta seuraamukset tämän lopettamisesta on katastrofaaliset työllisyystilanteen kannalta, joten tämä pitäs hoitaa ihan jollain muulla tavala kun kieltämällä!

Saman asian voi hoitaa liikkeessäkin ei siinä puhelimessa yksinään..ja vituttaahan se joutua työttömäksi mutta niin moni muukin jotuu mm. metsäteollisuus,elektroniikka yms..

Vastaa
wipe2000
wipe2000

19

Lainaus:

Arvasin, että joku äärimmäisen pinnallinen, turhamainen/ muuten vaan idiootti tuo tämän oikeita töitä keskustelun esiin. No en ota tästä itseeni koska olet varmaan oikeasti parempi ihminen kun minä ja olen puolestasi onnellinen.

Toivottavasti et ajattele samalla tapaa ystävistäsi, jotka soittavat kesken työpäivän ja joille et voi laittaa luuria korvaan.

No meitä on moneksi :-)


Teksti oli "Oikeita töitä, joissa ajatuksen katkeaminen ... ärsyttää." Jos olet koskaan tehnyt mitään vaativampaa suunnittelua, voit ehkä ymmärtää; ellet, voi olla vaikeaa. Ehkä parempi sanamuoto olisi ollut "joku tekee oikeasti töitä, joissa ...", niin ei olisi herkkänahkaistakaan niin sattunut.

Vaan enpä ole väittänyt olevani mitenkään parempi ihminen, enkä haukkunut myyjiä idiooteiksi, mutta iso ero on mielestäni siinä, etten omaa työtäni tekemällä häiritse ja ärsytä toisia. Minun puolestani maailma saisi olla vaikka täynnä kaupustelijoita, kunhan soittaisivat niihin numeroihin, jotka sen erikseen sallivat. Ystävienkin soitto voi toki joskus häiritä, mutta harva soittaa työaikana, ellei asia ole oikeasti kiireellinen tai tärkeä, ja kun nimen näkee luurista, voi olla vastaamatta ja soittaa myöhemmin takaisin, jos on sillä hetkellä kiire.

Toisaalta oli turha puhua vain työnteon häirinnästä, sillä kyllä kotiinkin soittelu on rasittavaa. En vieläkään ymmärrä, miksi minun pitäisi pitää tai edes hyväksyä sitä, että joku kauppaa minulle roskaa, jota en tarvitse. Osaan kyllä omatoimisesti hankkia sen mitä haluan. Puhelinmyynti on yleensä aivan yhtä rasittavaa kuin mitä olen törmännyt katukaupusteluun monissa köyhissä maissa (mm. Intiassa, Meksikossa ja Marokossa). Kai siitäkin sitten joku voi nauttia, että lauma tyyppejä roikkuu jatkuvasti hihassa kiinni myymässä jotain t-paitaa tai huivia. Tai ehkä joku nauttii ovelta ovelle kaupustelijoista tai kerjääjistä, jotka soittelevat ovikelloa - jostain syystä tämä vaan on meillä monesti kielletty taloyhtiöissä ja yrityksissä. Itse en nauti, mutta meitähän on moneksi.

Vastaa
NiceMan72
NiceMan72

20

En ole mitään positiivista puhelinmyyntiä vielä nähnyt, kaikki ollut tähän asti häirintää niin työaikana että vapaa aikana.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

21

Toistaiseksi kaikki puhelinmarkkinointi on ollut minulle täysin turhaa ja monesti häiritsevää. Vielä toistaiseksi ei ole kertaakaan räikeästi valehdeltu, mutta enpä ole päästänyt sitä siihen asti, vaan jämäkästi aina kieltäytynyt aluksi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.