Kutsun taustalla näkyy varsin selkästi S-logo, joka viittaa melko varmasti Galaxy S -sarjan laitteeseen. Itse tekstissä annetaan vinkkiä pienestä koosta, joka pitää sisällään kuitenkin jotain suurta. On siis tulossa pienen laitteen suuri julkistus.
Monien käteen Samsung Galaxy S3:n lähes viiden tuuman koko saattaa olla liikaa, ja niinpä pienemmälle versiolle lippulaivasta saattaa hyvinkin löytyä kysyntää. Enää jää epäselväksi, kuinka paljon laitetta on lopulta mahdettu höylätä. Se selviää viimeistään 11. päivä tätä kuuta, kun tilaisuus on määrä pitää Frankfurtissa.

Kommentit (24)
4" näytöllä niin olisi tosi houkutteleva, paitsi että androidia ei tule kyllä enää hankittua.
Tulisi nyt malli,joka olisi hinnaltaan ja tekniikaltaan/ominaisuuksiltaan S2 -ja S3 mallien välillä (eli näiden "välimalli")!!!.
1@ mikä androidissa muka on vikana?parempaa käyttistä ei ole.
@3 Juuh jos valittaa Androidista niin pitää miettiä että olisiko vika ollut jossain päälle liimatussa bloatwaressa tai puhelimessa itsessään.
@4 tai puhelimen käyttäjässä :D
@5 Näin on!. =)
Kyllä itseä ainakin pelotti uuden Androidin ostaminen, kun pohjalla oli vuosi ensimmäisen HTC Wildfiren käyttöä.
@4 oli vika sitten siinä tai Androidissa itsessään, niin Androidin käyttökokemukseen se yhtä kaikki heijastuu. Ja kun suurin osa laitteista on päälleliimattua roskaa, niin vaikea olla yleistämättä sitä Androidiin. Näin ainakin itselläni on käynyt (aiheetta tai ei).
@5 Sybmian-flashback...
@8 taidatkin kuulua symbian leiriin kun androidia noin kovasti haukut.
@7 htcn ainut huono puhelin on wildfire.
kaikki muut puhelimet ovat loistavia.
ja android toimii melkein vehkeessä kuin vehkeessä. Melkein.
@8 taidatkin kuulua symbian leiriin kun androidia noin kovasti haukut.
@7 htcn ainut huono puhelin on wildfire.
kaikki muut puhelimet ovat loistavia.
ja android toimii melkein vehkeessä kuin vehkeessä. Melkein.
@8 taidatkin kuulua symbian leiriin kun androidia noin kovasti haukut.
@7 htcn ainut huono puhelin on wildfire.
kaikki muut puhelimet ovat loistavia.
ja android toimii melkein vehkeessä kuin vehkeessä. Melkein.
@ 9/10/11
Eihän viestiini sisältynyt yhtäkään Androidiin kohdistunutta haukkua. Tosiasia vaan on, että Sense/TouchWiz/mikälie roska on monelle se ainoa kosketuspinta Androidiin, ja kaikki niiden ongelmat koetaan Androidin ongelmina. Siinä vaiheessa on sitten turhaa tulla valittamaan että kyllä Android on hyvä, mutta kun sen käyttöliittymä on huono.
Kokonaisuus on juurikin niin hyvä kuin sen huonoin osio.
@12
Odotetaan nyt Androidin Jelly Bean 4.1/4.2 versiota ja jos vaikka se tyydyttäisi myös sinuakin!. ;)
=)
android on paras mutta kyllä wp on ihan hyvä.
Asiantuntevaa keskustelua aiheesta Galaxy S3 mini. Koko ketju täyttä asiaa!
Tätä lisää!
@15 vittuillakko yrität?
Vastaa
Mode, nyt tulee banaanit. Otan nöyränä vastaan...
? Ei, en yritä. Yritin hienovaraisesti ilmaista kuinka saatanan tyhmä sä olet. Jos uutisen aihe on Samsung galaxy S3 mini, niin mitä vitun järkeä on alkaa jauhamaan ihan kaikkea muuta paskaa asian vierestä?
Valitettavasti AD:n keskusteluista 85% on täysin sisällötöntä paskaa juuri sun kaltaisten vatipäiden takia!
Over and out. Palataan asiaan kun banni päättyy... (jos päättyy)
@17 en vaan viitsi tehdä joka asiasta uutta keskustelualuetta niin miksei tässä voisi asiasta hiukan keskustella.
Vastaa
Ja sehän tässä ottaa päähän että ns "vatipäät" tulevat nipottamaan joka sormen liikautuksesta.
No nythän me ollaan taas samalla aaltopituudella. Mikä siis ahdisti?
tullaan neuvomaan mitä saa keskustella ja mitä ei.ei tässä muusta ollut kyse.ja hanki se moderaattorin paikka jos pitää kytätä.
Vastaa
Kyllä minuakin noila kokemuksilla.Sama asia kuin vertaisi nokian s40tä lumia 900en tai applen i5sta Galaxyn S3:een
ei ole ihan sama asia verrata s40 ja lumia900 kuin verrata apple ip5 ja sgs3.
mitä sekoilet?
nojaa, molemmissa jälkimmänen on huomattavasti ominaisuus rikkaampi eli aika lailla sama asia jos ajattelee tekevänsä puhelimella muutakin kuin soitella.(mitä luultavasti tekeekin jos tuon hinta luokan valitsee)
en vaan tajua miten voi pitää samana tasoerona s40 lumiaan kuin ip5 sgs3.
Vastaa