ST-Ericssonilta ensi viikolla 3 GHz:n älypuhelinprosessori

1
Teemu Laitila

ST-Ericssonilta ensi viikolla 3 GHz:n älypuhelinprosessori
Vaikka ST-Ericsson ei ole viime aikoina ollut otsikoissa tai päätynyt huippupuhelinten ominaisuuslistalle, yhtiö on vielä hengissä ja aikoo ensi viikkoisella julkistuksella nousta kerralla kärkeen. Tulossa on uusi NovaThor L8580 -piiri, jonka neljä ydintä voivat toimia jopa 3 GHz:n taajuudella.

Uusi NovaThor-piiri on kokonainen system-on-chip eli siihen sisältyy myös kantataajuusmodeemi, joka 3G:n lisäksi tukee LTE-verkkoja. Modeemi toimii yhteensä 17 eri taajuudella, mikä helpottaa laitteiden kehitystä valmistajien osalta vähentämällä tarvetta eri mallien julkaisuun eri markkinoille.

NovaThor L8580 perustuu Cortex-A9-pohjaiseen arkkitehtuuriin. Piiri valmistetaan 28 nm prosessilla kuten muutkin nopeimmat piirit tällä hetkellä. Sen maksiminopeus on kuitenkin huomattavasti kilpailijoita korkeampi ja yhtiön mukaan nopeus on saatu tasolle, jota "normaalisti löytyy vain PC-markkinoilta".



Ensi viikolla esiteltävä piiri on kuitenkin vasta teknologiademo ja ensimmäiset markkinoille saapuvat kaupalliset versiot toimivat maltillisemmalla 2,5 GHz:n nopeudella. Korkeista kellotaajuuksista huolimatta ST-Ericsson väittää piirin kuluttavan 35 prosenttia vähemmän virtaa kuin kilpailevat tuotteet samoilla nopeuksilla. Myös lepotilan tehonkulutusta on pyritty minimoimaan, minkä pitäisi vaikuttaa merkittävästi tärkeisiin valmiusaikoihin.

Yhtiö ei kerro tiedotteessaan koska ensimmäisiä uuteen piiriin perustuvia tuotteita voidaan odottaa markkinoille, mutta todennäköisesti ensimmäiset julkaisut venyvät vähintään loppuvuoteen saakka.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (1)

olio_o
olio_o

1

Jollan tuote tulee sitten jonkun tyyppisellä novathorilla? Jospa tuo mahdollistaa telakoitavan puhelimen joka telakassa vastaa pctä? Ms saisi kilpailua pc puolelle nykyisistä ja tulevista mobiilikäyttöjärjestelmistä.. Senhän se toivottaa tervetulleeksi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.