Viritä älypuhelin juhannuskuntoon näillä sovelluksilla

5
Manu Pitkänen

Viritä älypuhelin juhannuskuntoon näillä sovelluksilla
Suomalaiset ovat jo varmasti varustautuneet hyvin juhannukseen hankkimalla tukevan määrän syömistä ja juomista. Valmistautumista ei kannata jättää siihen, vaan oma älypuhelinkin kannattaa virittää juhannuskuntoon. Puhelinvertailu auttaa omalta osaltaan puhelimen virittämistä luettelemalla muutamia sovelluksia, joista voi olla seuraavien päivien aikana hyötyä.

Liikenteessä ja vesillä

Liikenteessä on nyt meneillään yksi vuoden vilkkaimmista ajoista, joten oman matkan sujuvoittamiseksi on hyvä tietää missä päin maakuntaa on tapahtunut onnettomuuksia ja missä on meneillään tietöitä. Tilannehuone (Android), Ensitiedote (iOS) ja Hälytyskeskus (Windows Phone) kertovat missä ja millaisia onnettomuuksia Suomessa on tapahtunut. Tietoa tienpäällä oleville tarjoaa myös joukkoistuksen periaatteella toimiva Waze (Android, iOS), jonka kautta voi ilmoittaa muille onnettomuuksista ja ruuhkista. Sovellus kertoo myös lähialueen edullisimmat bensa-asemat. Bensa-asemien hintoja voi tarkkailla myös Polttoaine-sovelluksen avulla (Android, Windows Phone). Tietöistä saa tietoa Karttakeskuksen Tietyökartta Suomi 2013 -sovelluksen avulla (0,99 €, Android).

Veden äärellä juhannusta viettäville on tarjolla Levävahti (Android, iOS) ja If Ankkuri -sovellus (Android, iOS).



Taksin tilaamista voi kokeilla Taksi Finland -sovelluksella (Android, iOS, Windows Phone), jonka luvataan tuovan taksin luoksesi vaikket tiedä missä olet. Sovelluksesta löytyy paikallisen taksiaseman puhelinnumero, joten voit myös rimpauttaa itsellesi pirssin (paikkakunnat). Tekstiviestitilaus toimii seuraavilla paikkakunnilla: Pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa) ja Oulun alue (Oulu, Haukipudas, Kiiminki, Kempele, Oulunsalo, Liminka, Lumijoki, Yli-Ii).

Sää

Säätietoja tarjoaa Forecan (Android, iOS, Windows Phone) ja Ilmatieteen laitoksen (Android, iOS, Windows Phone) sovellukset. Windows Phonen ja iPhonen käyttäjät voivat vertailla Forecan ja Ilmatieteen laitoksen ennusteita IS Supersää -sovelluksen avulla (Windows Phone, iOS).

Ellei perinteisten ennustelaitosten tarjoamat säätiedot miellytä, niin korvaajaa voi hakea joukkoistetuista sääpalveluista. Tällaisia ovat esimerkiksi Wezzoo (sovellus vain iOS:lle, selain-versio) ja Weddar (Android, iOS).

Musiikki

Juhannus ei ole mitään ilman harmonikkamusiikkia. Sovelluskaupoista löytyy runsaasti valinnanvaraa hakusanalla "Accordion".


Alkoholin käyttö

Jotkut suomalaiset tykkäävät nauttia alkoholia juhannuksena. Käyttöä voi seurata OttoMitan (Android, iOS, Windows Phone) avulla. Sovellus kertoo muun muassa humalatilasi ja arvion koska olet selvänä. Sovellus ei kerro koska olet ajokunnossa!

Vauhdikkaan illan jälkeisen aamun värinätiloihin löytyy Windows Phonelle Hangover Helper -sovellus, jonka avulla saat selville missä olet ja mitä olet illan aikana kuvaillut. Sovelluksen avulla voi myös lähettää vanhemmille tai tyttö-/poikaystävälle viestin miksei tullut yöllä kotiin.

Kadonneen puhelimen etsiminen

Puhelimen katoamiseen kannattaa aina varautua, etenkin juhannuksena. Windows Phone -puhelimille on tarjolla paikannuspalvelu, jonka käyttöön tarkoitetut ohjeet löytyvät täältä. Apple iPhonen käyttäjille on tarjolla Etsi iPhoneni -ominaisuus. Android-valmistajillakin on omat puhelimen etsimiseen tarkoitetut palvelut, esimerkiksi Samsungilla.

Tarjolla on myös kolmannen osapuolen luomia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi Prey (Android, iOS).

Muuta

Tässä ei ollut varmastikaan kaikkia juhannukseen sopivia sovelluksia, eivätkä jutussa mainitut sovellukset välttämättä ole sinun mieleen. Kerro kommenteissa jos tiedät jotain parempi ohjelmia.


Hauskaa juhannusta!


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco X5 Pro – hinta laskenut -32%

Xiaomi Poco X5 Pro
275 € Summ
369 € Proshop
452 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 407 €

Xiaomi Poco F5 – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F5
349 € Summ
431 € Proshop
538 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 467 €

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -22%

Sony Xperia 10 V
349 € Elisa
449 € Power
459 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 449 €

OnePlus Nord CE4 – hinta laskenut -20%

OnePlus Nord CE4
309 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 384 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
SMbbb (vahvistamaton)

2

"Alkoon" löytyy ainakin windows ja ios puhelimille. Loistava softa jos juhlat juomat loppuvat. Hyvät naurutkin tuosta sai ekaa kertaa kokeillessa :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Hullu kansa (vahvistamaton)

4

Ällöttää nämä suomalaiset juhlapyhät, jolloin tuntuu ihmisillä olevan vain kisaa siitä, kuka saa pään eniten sekaisin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.