Apple hakee patenttia iPhonen hätätoiminnolle

1
Juha Tuppi

Apple hakee patenttia iPhonen hätätoiminnolle
Applen patenttihakemuksen perusteella yhtiö haluaa varmistaa iPhonen käyttäjien turvallisuuden uudella järjestelmällään.

Apple Insider raportoi tänään Applen julki tulleesta patenttihakemuksesta. Hakemus kuvaa mobiililaitteen hätätoimintoa, joka muun muassa käyttää eri tapoja tunnistaa käyttäjän joutuminen hyökkäyksen tai onnettomuuden uhriksi.

Järjestelmä voidaan esimerkiksi säätää soittamaan automaattisesti hätänumeroon, mikäli käyttäjä ei ole ennalta määritellyn ajanjakson aikana vuorovaikutuksessa laitteen kanssa hätätoiminnon ollessa aktivoituna. Muita toiminnon laukaisevia skenaarioita voi olla laitteen liike- ja kiihtyvyyssensorien havaitsemat äkilliset liikkeen kiihtymiset ja törmäykset, tietyn desibelirajan ylittävät äänet tai niin sanottu "kuolleen miehen laukaisin", eli käyttäjän päästäminen irti tietystä painikkeesta. Hätänumeroon soittamisen lisäksi hätäjärjestelmä voidaan ohjeistaa soittamaan haluttuun puhelinnumeroon, seuraamaan laitteen sijaintia ja välittämään se viranomaisille tai lähimmälle halutulle kontaktille sekä laukaisemaan äänekäs hälytyssireeni. Lisäksi järjestelmä on säädettävissä hiljaiseen tilaan, jolloin se suorittaa hälytyksen itsekseen.



Väärien hälytysten ehkäisemiseksi järjestelmä tarjoaa useita eri hälytyksenpurkamisvaihtoehtoja, kuten esimerkiksi salasanan kirjoittamisen, laitteen kanssa ennalta määritellyllä tavalla toimimisen tai tietyn painikkeen pohjaan painamisen.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, tuleeko Apple tuomaan hätäjärjestelmää koskaan kuluttajille asti.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Kommentit (1)

Mauriland
Mauriland

1

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Lainaus:

@uutinen
Toistaiseksi ei ole tiedossa, tuleeko Apple tuomaan hätäjärjestelmää koskaan kuluttajille asti.


Outoa jos vain firma-asiakkaille, sillä iPhone ainakin tositaiseksi kuluttajatuote, jota on firmoillakkin.

niinpä. ja työkäytössä toi on ihan susi t: työkäyttäjä

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.