Taskukokoinen mittari kertoo mitä olet laittamassa suuhusi

4
Manu Pitkänen

Taskukokoinen mittari kertoo mitä olet laittamassa suuhusi
Israelilainen Consumer Physics -yhtiö hakee parhaillaan Kickstarter-palvelussa rahoitusta sen taskukokoisen SCiO-spektrometrin massatuotannon aloittamiseksi. Sen saama suosio on ollut hurja, sillä huhtikuun lopulla alkaneella kampanjalla on kerätty jo viisinkertainen määrä rahaa kuin mikä oli tavoitteena. Joukkorahoitus jatkuu vielä 39 vuorokautta.

SCiO:n tarkoituksena on olla "reaalimaailman Google", joka kertoo mikä mitattava esine on ja mistä se koostuu. Pienen kokonsa ansiosta spektrometri kulkee näppärästi mukana, esimerkiksi avainnipussa. Mittaustulokset SCiO lähettää Bluetoothin yli älypuhelimeen, johon asennetun sovelluksen kautta käyttäjä näkee mistä esine koostuu. Lähi-infrapuna-alueella toimivalla spektrometrillä voidaan analysoida esimerkiksi paljonko rasvaa tai kaloreita ruoassa on ja mistä lääkkeestä tuntematon pilleri on valmistettu.

Innostuksen lisäksi SCiO on saanut osakseen paljon skeptistä palautetta. Videoilla laite näyttäisi toimivan erinomaisesti, jopa liiankin hyvin. Laitteen suunniteltu jälleenmyyntihinta on noin 200 dollaria.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall
182 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Nothing Phone (3a) Pro – hinta laskenut -29%

Nothing Phone (3a) Pro
349 € DNA
489 € Verkkokauppa.com
489 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Motorola Edge 60 Neo – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60 Neo
299 € DNA
399 € Verkkokauppa.com
399 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
119 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentit (4)

Taeco
Taeco

1

Aika mielenkiintoinen. Ehkä joku Google, Apple tai jopa MS ostaa tuon firman ja ennen pitkää nuo ovat osa puhelinta.

Vastaa
pkaksp
pkaksp

2

Eli nyt voin tarkistaa tällä laitteella esimerkiksi edessäni olevan hedelmän, että onko se varmasti omena vai ehkä kenties banaani. Kerrassaan kätevä vekotin.

Vastaa
pkaksp
pkaksp

3

Lainaus:

SCiO:n tarkoituksena on olla "reaalimaailman Google", joka kertoo mikä mitattava esine on ja mistä se koostuu.

Eli kyllä se ymmärtääkseni osaa kertoa mikä hedelmä on kyseessä. Kalorit ja lääkeaineet lukee pakkausselosteissa, joten ei suinkaan niiden asioiden kertomiseen mittaria tarvita.

Vastaa
pkaksp
pkaksp

4

No en näe mitään syytä olla luottamatta pakkausselosteeseen. Yhtälailla voisi kysyä, että luotatko sinä tuohon mittariin?

Lainaus:

Irtomyynti hedelmissä harvemmin kerrotaan muuta kuin mikä hedelmä, jolloin taasen muutatietoa ilman mittausta voi olla vaikea saada.

Mitä muuta tietoa pitäisi esimerkiksi omenasta saada? Että se sisältää omenaa vai?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.