Kiinalaisjätiltä huippunopea haastaja Galaxy S5:lle: Huawei Honor 6

1
Matti Robinson

Kiinalaisjätiltä huippunopea haastaja Galaxy S5:lle: Huawei Honor 6
Huawei on esitellyt odotetusti uuden lippulaivamallinsa Honor 6:n, kertoo G 4 Games. Huawei Honor 6 on jatkoa yhtiön lippulaivalinjalle ja aikoo haastaa toden teolla muun muassa Galaxy S5:n.

Uutuus pitää sisällään huipputekniikkaa paketoituna erittäin ohueen pakettiin. Viiden tuuman Full HD -kosketusnäytöllä varustettu Honor 6 on vain 6,5 milliä paksu eli päihittää tällä osa-alueella korealaispuhelimen 8,1 millimetriä selvästi. Näyttöä ympäröi vain pienet reunukset, sillä koko pinta-alasta näyttöä on peräti 75,7 prosenttia.

Honor 6:n tehokkuudesta pitää huolen Huawein omaa tekoa oleva Kirin-järjestelmäpiiri. Uusi Kirin 920 on yhtiön mukaan jopa tehokkaampi kuin esimerkiksi Samsungin kahdeksanytiminen Exynos 5420, jonka lisäksi Kirin 920 tukee 300 megabitin LTE Cat6:tta. Yhtiön mukaan myös akun toiminta on kilpailijoita paremmin hyppysissä.



Honor 6:n muihin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 3 gigatavua RAM-muistia, 16 tai 32 gigatavua tallennustilaa, Sony IMX214 -sensorilla varustettu 13 megapikselin kamera, 5 megapikselin etukamera ja Android 4.4.2 KitKat.

Huawei ei ole vielä kertonut Euroopan julkaisuaikataulusta tai hinnasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
827 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor 400 Pro – hinta laskenut -22%

Honor 400 Pro
626 € Hobby Hall
749 € Proshop
799 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (1)

arivesa
arivesa

1

Yritys on tässä todistajana omassa asiassaan.Mahdollisesti totta nuo,vain näyttö väitteiden oikeellisuudesta vielä puuttuu.Aika tietysti näyttää.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.