Motorolalta ensi kuussa kauppoihin 250 euron Moto G2

5
Matti Robinson

Motorolalta ensi kuussa kauppoihin 250 euron Moto G2
Motorolalta odotetaan uutta versiota suositusta Moto G:stä (kuvassa) aivan piakkoin. Uusimpien tietojen mukaan se nähdään kaupoissa jopa alle kuukauden päästä.

Älypuhelimeksi edullisen Moto G:n seuraaja noudattelee hyväksi todettua strategiaa, joten senkin hinta sijoittuu tietojen mukaan alempaan keskihintaluokkaan, vaikka kohoaakin edeltäjistä.

GSMArenan jälleenmyyntilähteiden mukaan 250 euron hintainen Moto G2 saapuu kauppoihin 10. syyskuuta eli melko tarkalleen kuukauden kuluttua. Jotkin jälleenmyyjät saavat eriä laitetta jo tämän kuun loppuun mennessä, mutta ei ole varmuutta saavatko he myydä laitetta ennen kymmenettä päivää.

Sekä Moto G2 että Moto G+1 nimillä kutsutun laitteen virallista nimeä myyntiedustaja ei kertonut, mutta sen sijaan viiden tuuman näytön hän vahvisti. Aiemmista vuodoista tekniikaksi odotetaan mm. viiden tuuman 720p-näyttöä, Snapdragon 400 järjestelmäpiiriä, gigatavua RAM-muistia ja 8 megapikselin kameraa.



On hyvin mahdollista – jopa todennäköistä – että Moto G esitellään ensimmäistä kertaa Berliinin IFA-messuilla ensi kuun alkupuolella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Samsung Galaxy A55 – hinta laskenut -13%

Samsung Galaxy A55
415 € Bigbox
477 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 474 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A15 (5G)
160 € Bigbox
179 € Gigantti
179 € Power

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Realme C30 – hinta laskenut -11%

Realme C30
88 € Bigbox
99 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (5)

rockknee
rockknee

1

Jos on yhtään samaa luokkaa hintalaatusuhde tässä kuin edeltäjässä, kyseessä on erittäin mielenkiintoinen luuri. Motoja kun on päivitetty melko hyvin ja nopeasti uudempiin android versioihinkin.

Vastaa
himpo
himpo

2

Moto G 4G tai LTE, miten vain, ei saa vielä Suomesta, ja ihmetelisin jos tämä G2 tulee täällä kauppoihin ennen sitä!

Ja tuo uusi G sisältää 32GB muistikortti tuen, entä tämä G2?

Jos hinta on arveltu niin puhelimien hinta olisi sama, ja jos on muistikortti tuki G2 myös niin kuka ostaa tuota uutta G mallia? Ei kukaan!

Vastaa
Sakke88
Sakke88

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Moto G 4G tai LTE, miten vain, ei saa vielä Suomesta, ja ihmetelisin jos tämä G2 tulee täällä kauppoihin ennen sitä!


En tiedä mihin lähteisiin perustat väittämäsi, mutta verkkokauppa.comista voi kyseisen puhelimen käydä hakemassa suoraan hyllystä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sakke88:


En tiedä mihin lähteisiin perustat väittämäsi, mutta verkkokauppa.comista voi kyseisen puhelimen käydä hakemassa suoraan hyllystä.

Onko virallista? Jostainsyystä mielikuva että olisi Verkkokauppa.comin omaa tuontia. Jälkimmäinenkin parempi kun ei mitään, ei tarvi ulkomailta tilata, joa laitteen haluaa.

Vastaa
himpo
himpo

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sakke88:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Moto G 4G tai LTE, miten vain, ei saa vielä Suomesta, ja ihmetelisin jos tämä G2 tulee täällä kauppoihin ennen sitä!


En tiedä mihin lähteisiin perustat väittämäsi, mutta verkkokauppa.comista voi kyseisen puhelimen käydä hakemassa suoraan hyllystä.

Perustin väitteeni siihen muistooni kun muutama päivä sitten siellä verkkokaupassa luki että tulossa 1-4 viikkoa ja saldot miinuksella.

Mutta nyt on siis hyllyssä, kiitos vinkistä, jos olisin tiennyt niin olin jo tilannut ennen tätä uutista, mutta nyt on pakko odotaa lisää tietoa G2, pahus!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.