VIDEO: Samsung esitteli huippunopeita 5G-yhteyksiä

1
Manu Pitkänen

VIDEO: Samsung esitteli huippunopeita 5G-yhteyksiä
Samsung on esitellyt omaa 28 GHz:n taajuusalueella toimivaa viidennen sukupolven matkapuhelinverkkotekniikkaa uusien nopeusennätysten avulla.

Yhtiö kertoo saavuttaneensa 7,5Gbps:n siirtonopeuden, eli dataa siirrettiin yhdessä sekunnissa 940 megatavua, paikallaan pysyvässä testijärjestelyssä. Viime vuoden keväällä Samsung saavutti gigabitin siirtonopeuden 5G-verkossa. Toisessa uudessa koejärjestelyssä testattiin myös millaisiin siirtonopeuksiin päästään 100 kilometriä tunnissa ajavassa autossa. Vaakaa ja häiriötön yhteys saavutettiin 1,2 Gbps:n siirtonopeudessa (150 megatavua sekunnissa).

Molemmissa testeissä hyödynnettiin Samsungin Hybrid Adaptive Array Technology -nimen saanutta tekniikkaa, joka mahdollistaa signaalin pitkän kantaman korkeasta taajuudesta huolimatta. Yhtiö ei paljastanut kuinka pitkät siirtomatkat tekniikka mahdollistaa.

Kesällä Eurooppa ja Etelä-Korea solmivat sopimuksen, jonka myötä ne aikovat kehittää 5G-tekniikkaa yhteistuumin ja harmonisoida taajuusalueitaan. Syyskuun alussa Nokia kertoi rakentavansa 5G-testiverkon Ouluun.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (1)

tataka
tataka

1

Kunhan kattavuus paranee ja ping saadaan alhaisemmaksi on kiinteä yhteys turhaa, ainakin jollei tule järkyttäviä data rajoituksia joita onneksi suomessa ei ole ja vaikeaa se olisi koska jos yksi siirtyy siihen malliin asiakkaat katoavat ja jos kaksi tai kolme siirtyy lyhyellä aikavälillä on se kartelli johon kuluttajavirasto puuttuisi.

Lte(4g) on itselläni korvannut täysin kiinteän yhteyden tarpeen koska ping on kohtuullinen, lataus ja eritoten ulospäin liikkuva data nopeaa sekä toimii paljon laajemmalla auleella kuin kiinteä ;)

Toivonmukaan 5g voitaisiin käyttää myös vielä alhaisempia taajuksia kuin 4g jotta sitä saisi halvemmalla laajemmalle auleelle. Toinen asia olisi se että ping alentamisen lisäksi tulisi virrankulutus alemmaksi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.