Sony voi luopua kokonaan Xperia-älypuhelimista

1
Manu Pitkänen

Sony voi luopua kokonaan Xperia-älypuhelimista
Sony punnitsee parhaillaan jatkamisedellytyksiä älypuhelinmarkkinoilla, kirjoittaa Reuters. Xperia-älypuhelimien myynti on valahtanut viimeisen vuoden aikana tappiolliseksi. Tuottavuutta yritetään parantaa karsimalla älypuhelinmalleja ja keskittymällä kaikkein kalliimpiin malleihin, mutta se ei välttämättä helpota Sonyn tilannetta.

Reutersin tietojen mukaan Sony voi tarvittaessa irtaantua kokonaan tappiollisista älypuhelin- ja TV-liiketoiminnoista. Mitään päätöksiä ei ole vielä asetettu pöydälle, mutta Reutersille puhuneen lähteen mukaan Sonyn johtajistossa ymmärretään, ettei mikään liiketoiminta ole ikuista. Vuosi sitten Sony luopui Vaio-tietokoneista.

Puhelinyksikön lopettamisen tai myynnin sijaan Sony voi harkita uuden yhteisyrityksen perustamista varteenotettavan kumppanin kanssa. Sony perusti itse vuonna 2001 ruotsalaisen Ericssonin kanssa yhteenliittymän, jonka Sony osti kokonaan itselleen vuonna 2012 ja tästä yksiköstä tuli nykyinen Sony Mobile.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall
182 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Nothing Phone (3a) Pro – hinta laskenut -29%

Nothing Phone (3a) Pro
349 € DNA
489 € Verkkokauppa.com
489 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Motorola Edge 60 Neo – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60 Neo
299 € DNA
399 € Verkkokauppa.com
399 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
119 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.