Tuleva Nexus-puhelin Kiinasta, mutta mukana myös Samsungia?

1
Matti Robinson

Tuleva Nexus-puhelin Kiinasta, mutta mukana myös Samsungia?
Huhut Kiinasta kertovat, että seuraava Googlen Nexus-puhelin valmistettaisiin Huawein toimesta. Huawei on kasvanut yhdeksi maailman suurimmista matkapuhelinvalmistajista ja kilpailee kolmossijasta yhdessä niin ikään kiinalaisen Lenovon kanssa. Edellisen Nexus-puhelimen (Nexus 6) valmisti Motorola, jonka nykyisin omistaa Lenovo.

Kiinalaisvuodon tietojen mukaan Huawein valmistama Nexus-laite pitäisi sisällään myös korealaista huipputekniikkaa, sillä näytöksi on mainittu Samsungin valmistama QHD-resoluution AMOLED-kosketusnäyttö.

Huawei itse uskoo Full HD -näyttöjen olevan riittäviä huippulaitteissaan. Uutuuslaite Huawei P8:n (kuvassa) tekniikkaa ei siis nähdä, mutta kenties muotoilussa on enemmän yhteistä.

Mikä kummaa, niin laitteessa ei olisi vuodon mukaan Huawein omaa Kirin-järjestelmäpiiriä, vaan kilpailevan Qualcommin Snapdragon 810. Niinpä tuleva Nexus ei esittele kovinkaan pitkälti Huawein näkemystä huippupuhelimesta, vaan toimii perinteisempänä sopimusvalmistajana, joka ei myöskään ole yhtiölle uutta.
MAINOS



GizmoChina on aiemminkin kertonut huhuista, joiden mukaan Huawei olisi seuraava Nexus-valmistaja. Motorolan lisäksi Nexus-puhelimia on valmistanut HTC, Samsung ja LG.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -24%

Motorola razr 50 Ultra
599 € DNA
772 € CDON
787 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 789 €

Motorola Moto G05 – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G05
115 € CDON
139 € Proshop
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto E15 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto E15
79 € CDON
99 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 95 €

Xiaomi Redmi Note 13 Pro (4G) – hinta laskenut -19%

Xiaomi Redmi Note 13 Pro (4G)
257 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 316 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
gizchinaeigizmochina (vahvistamaton)

1

EI KOSKAAN pidä sekoittaa uutislähteenä gizchina.com:ia ja gizmochina.com:ia, gizmochinan uutisointi on alusta asti ollut täyttä lööperiä (perustettiin matkimaan gizchinaa, mutta vailla kunnon dataa), kun alkuperäinen gizchina on keskittynyt todellisuuspohjiin. Nyt kun lähde on mikä on, niin koko höpöuutinen on jo niin tuulesta temmastua materiaalia, että tukka pois. Pahinta on se, että täällä Suomessa Gizmochinan "uutisointia" käytetään lähteenä uutisoinnissa. Voihan se olla, että puhelinvertailun uutisoijat ovat ihan pihalla näiden kahden eri uutislähteiden eroista.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.