HTC One M9 päivittyy

2
Valtteri Ahonen

HTC One M9 päivittyy
HTC on julkaissut tuoreimmalle lippulaivamallilleen ohjelmistopäivityksen. Mukana on muun muassa kameran toimintaa parantavia muutoksia.

Ohjelmistopäivitys nostaa HTC:n järjestelmän ilmeisesti versioon 1.40.401.5 1.40.401.8. Päivityksessä on kiinnitetty huomiota esimerkiksi Facebook- ja YouTube-sovellusten akun käyttöön, ja virtaa pitäisi niiden kanssa riittää nyt pidemmäksi aikaa, kirjoittaa Anandtech.

Lisäksi kameran toiminta päivittyy. Jatkossa kuvien automaattinen valotus pitäisi olla parempi, eivätkä kuvat niin helposti ylivalotu. Myös kohinan pitäisi vähentyä, tarkkuuden hämärässä parantua ja keltaisen / vihreän värivirheen äärimmäisissä valaistusolosuhteissa vähentyä. Näiden ohella päivityksessä on korjattu ongelmaa, joka aiheutti puhelimen kuumenemisen latauksen aikana.

Päivitys ei muuta Androidin versiota, eli ohjelmisto on tältä osin edelleen Androidn 5.0.2. HTC on julkaissut päivityksen jakoon Euroopassa tänään.



Edit: Ilmeisesti ohjelmistoversion loppu onkin (ainakin Suomessa) 8 eikä 5, kiitos kommenteissa valveutuneelle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
Juunas811 (vahvistamaton)

1

"Ohjelmistopäivitys nostaa HTC:n järjestelmän versioon 1.40.401.5"

1.40.401.8 näytti minulle, ja kokoa 526,99mb.

Vastaa
Valje
Valje

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juunas811:

"Ohjelmistopäivitys nostaa HTC:n järjestelmän versioon 1.40.401.5"

1.40.401.8 näytti minulle, ja kokoa 526,99mb.

Jahasssh, fiksaillaan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.