Suomessa aloittaa uusi operaattori – Moi

7
Manu Pitkänen

Suomessa aloittaa uusi operaattori – Moi
Suomessa aloittaa ensi vuoden keväällä uusi palveluoperaattori, Moi. Matkapuhelinliittymiä myyvä yritys toimii DNA:n verkossa (2G, 3G ja 4G), eli sillä ei ole omaa verkkoa.

"Olemme aina tarjonneet verkkoamme myös ulkoisten palveluntarjoajien käyttöön. Moissa on vahvaa osaamista telealan tuotteistuksesta sekä liittymämyynnistä kuluttajille ja onkin todella kiinnostavaa tehdä yhteistyötä heidän kanssaan", sanoo DNA:n yritysliiketoiminnan myyntijohtaja Jyrki Nummela.

Moin perustajiin kuuluva toimitusjohtaja Petri Lahtinen kertoo Kauppalehden haastattelussa, että Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa, jossa ei ole tällä hetkellä kuluttajille tarkoitettua palveluoperaattoria. Lahtisen mukaan Moin tavoitteena ei ole kasvaa mahdollisimman suureksi, vaan tuottaa hyviä palveluita ennakkoon valitulle kohderyhmälle.

Mikä Moin kohderyhmä sitten on? Sitä Lahtinen ei kertonut.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -15%

HMD Skyline – hinta laskenut -13%

HMD Skyline
277 € Gigantti
277 € Power
395 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 317 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -13%

Honor 400 Lite
199 € DNA
249 € Multitronic
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentit (7)

beget
beget

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramiselin:

Lainaus:

…Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa…

Suomi on osa Pohjois-Eurooppaa.

Kyse on sitaatista, eli virhe ei ole tämän toimittajan, vaan lausunnon antaneen henkilön.

Vastaa
vonhertz
vonhertz

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti beget:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramiselin:

Lainaus:

…Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa…

Suomi on osa Pohjois-Eurooppaa.

Kyse on sitaatista, eli virhe ei ole tämän toimittajan, vaan lausunnon antaneen henkilön.

Ja kyse on varmaan ennemmin geopoliittisesta sijainnista, eikä niinkään maantieteellisestä.

Vastaa
naulapaa
naulapaa

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramiselin:

Lainaus:

…Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa…

Lainaus:

Suomi on osa Pohjois-Eurooppaa.

Jos Euroopan jakaa kahteen osaan, länteen ja itään, niin kyllä Suomi kuuluu länteen. Ei siis mitään virhettä uutisessa.

Vastaa
oxygenol
oxygenol

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti naulapaa:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramiselin:

Lainaus:

…Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa…

Lainaus:

Suomi on osa Pohjois-Eurooppaa.

Jos Euroopan jakaa kahteen osaan, länteen ja itään, niin kyllä Suomi kuuluu länteen. Ei siis mitään virhettä uutisessa.

Suomi kuuluu itään siltikin. Voisitko painua takaisin sinne ylilaudalle tai puhua uutisesta?

Hyvä että aloittaa uudi yritys. Vielä kun hinnat kohdilleen ja ilman datakattoa. Kevättä odotellessa...

Vastaa
terle
terle

7

että Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa, jossa ei ole tällä hetkellä kuluttajille tarkoitettua palveluoperaattoria.LOL

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.