Samsung esitteli uuden Exynoksen – Tuleeko tällainen piiri Galaxy S7:ään?

3
Manu Pitkänen

Samsung esitteli uuden Exynoksen – Tuleeko tällainen piiri Galaxy S7:ään?
Samsung on esitellyt yhtiön ensimmäisen Exynos-järjestelmäpiirin, jossa käytetään Samsungin itse suunnittelemia 64-bittisiä suoritinytimiä. Exynos 8 Octa 8890 -niminen piiri on Galaxy S6:ssa käytetyn Exynos 7 Octa 7420:n seuraaja, joten lienee täysin mahdollista, että uutta Exynosta käytetään "Galaxy S7:ssä".

Kuten Exynos 8 Octan nimestäkin voi jo päätellä, on piirissä yhteensä kahdeksan suoritinydintä. Näistä neljä tehokkainta perustuu Samsungin suunnittelemiin ytimiin, kun taas neljä muuta ovat ARM:n vähävirtaisia Cortex-A53 -ytimiä. Samsungin mukaan Exynos 8 on 30 prosenttia suorituskykyisempi ja 10 prosenttia vähävirtaisempi kuin Galaxy S6:ssa käytetty Exynos-piiri.

Exynos 8:n tuotanto alkaa Samsungin mukaan jo tämän vuoden lopulla. Periaatteessa olisi siis täysin mahdollista, että piiriä käytetään Galaxy S7:ssä, vaikka sen julkaisuaikataulua olisikin aikaistettu tammikuulle. Markkinoille tullessaan Exynos 8 kilpailee muun muassa Qualcommin Snapdragon 820:tä sekä ARM:n Cortex-A72-pohjaisia piirejä vastaan. Asetelmasta ei voida tietenkään unohtaa myöskään Applen A9:ää.



Exynos 8 Octa 8890:sta löytyy myös Mali-T880-grafiikkaohjain sekä Cat.12/13 -tasoinen LTE-modeemi (600 / 150 Mbps).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor Magic4 Lite – hinta laskenut -25%

Honor Magic4 Lite
149 € Power
199 € Telia
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Google Pixel 7 Pro – hinta laskenut -21%

Google Pixel 7 Pro
669 € Korhone.com
841 € CDON
880 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 843 €

Nokia C32 – hinta laskenut -21%

Nokia C32
105 € Dustin Home
149 € Hobby Hall
161 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 132 €

Xiaomi 12X – hinta laskenut -20%

Xiaomi 12X
545 € Hobby Hall
689 € Korhone.com
933 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 683 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
AndroidWindows (vahvistamaton)

1

Tulee. Mutta ei Eurooppaan. Ja ei vieläkään pärjää Applen A9:lle. Ja silti Shitsung lagii.

Vastaa
NiceMan72
NiceMan72

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AndroidWindows:

Tulee. Mutta ei Eurooppaan. Ja ei vieläkään pärjää Applen A9:lle. Ja silti Shitsung lagii.

Oletko vain kateelinen?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
AndroidWindows (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NiceMan72:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AndroidWindows:

Tulee. Mutta ei Eurooppaan. Ja ei vieläkään pärjää Applen A9:lle. Ja silti Shitsung lagii.

Oletko vain kateelinen?

Kateellinen mistä? Minulla ei ole iPhonea.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.