Applen suuri suunnitelma: Siri avataan kehittäjille

1
Manu Pitkänen

Applen suuri suunnitelma: Siri avataan kehittäjille
Apple on avaamassa vihdoin vuonna 2011 lanseeratun Siri-puheavustajan sovelluskehittäjille. Yhtiön suunnitelmista kertoi The Information, jonka mukaan tieto paljastettaisiin virallisesti kesäkuussa WWDC-tapahtumassa.

Apple kävi pitkään sisäisesti keskustelua siitä, että millä tapaa Siri tulisi avata kehittäjille. Jonkinlainen näkemys asiasta on siis saavutettu, mutta The Information ei kerro tarkemmin millä tapaa kolmansien osapuolien sovellukset toimisivat yhteen Sirin kanssa. Voisi kuitenkin kuvitella, että Sirin kautta voisi suorittaa joitain ohjelmien tarjoamia toimintoja. Esimerkiksi Uber- tai Didi Chuxing -kyydin tilaaminen Sirin kautta voisi olla hyvinkin mahdollista.

Tämän lisäksi Apple suunnittelee Sirin lisäämistä sen kaiutintuotteisiin. Käytännössä esimerkiksi Beats-kaiuttimet voisivat toimia HomeKitin ansiosta Amazonin Echon tai Google Homen kaltaisina älykotikeskittyminä. The Informationin mukaan kaiuttimen suunnittelu alkoi jo ennen Echon lanseerausta, mutta Amazonin esimerkki saattoi antaa Applelle lisää varmuutta tuotteen julkaisemiseksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.