OPAS: Näin valitset itsellesi robotti-imurinRoborockin vuoden 2025 valikoima vertailussa

Googlen huippuyksinkertainen videopuhelusovellus on nyt ladattavissa

1
Manu Pitkänen

Googlen huippuyksinkertainen videopuhelusovellus on nyt ladattavissa
Toukokuussa Google I/O -kehittäjätapahtuman avajaisesityksessä julkistettu Google Duo -videopuhelusovellus on julkaistu Androidille ja iOS:lle. Saatavuus voi vaihdella vielä maittain, mutta ohjelman pitäisi olla ladattavissa ympäri maailman tulevien päivien aikana.

Google Duon ajatuksena on tarjota mahdollisimman minimalistinen ja yksinkertainen sovellus videopuheluiden soittamiseen. Tästä syystä ohjelman ominaisuusvalikoima ei ole erityisen huikaiseva, Duolla ei voi esimerkiksi soittaa lainkaan ryhmävideopuheluita. Google on halunnut keskittyä vain yhteen asiaan ja tehdä sen paremmin kuin kilpailevat palvelut.

Kynnys Google Duon käyttöönotolle voi olla joillekin turhan korkea, sillä oman kontaktilistan joutuu kokoamaan täysin tyhjältä pöydältä. Asemansa jo vakiinnuttaneiden palveluiden, kuten Facebook Messengerin tai Skypen, käyttö voi tästä syystä olla jatkossakin houkuttelevampaa.



WebRTC-tekniikkaan perustuvan Duon erityispiirteisiin kuuluu Knock-Knockiksi kutsuttu ominaisuus, jonka ansiosta videoyhteys soittajalta vastaanottajalle alkaa jo ennen kuin puhelu on varsinaisesti alkanut.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -37%

Xiaomi Poco F7 Ultra
618 € Proshop
618 € CDON
983 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 983 €

Samsung Galaxy S24 FE – hinta laskenut -37%

Samsung Galaxy S24 FE
311 € DNA
482 € Power
492 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 491 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -27%

Honor X6b (4G)
99 € DNA
136 € CDON
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 135 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -24%

Samsung Galaxy S25 Edge
563 € Tekniikkaosat
826 € CDON
949 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 740 €

Kommentit (1)

PatrikSelin
PatrikSelin

1

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarpoi0123:

Ei ole ladattavissa google duo. Mitäs palturia tämä nyt on. En saa ladattua ohjelmaa mun Microsoft lumia 950. Puhelimeen. Eli ei ainakaan vielä ole ladattavissa. Miksi sitten ilmoittavat väärä tietoa et on ladattavissa.

Luetaan myös itse uutinen "...Google Duo -videopuhelusovellus on julkaistu Androidille ja iOS:lle".

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.