Elisa esitteli uudet liittymät – Hinnat halpenee ulkomailla

1
Manu Pitkänen

Elisa esitteli uudet liittymät – Hinnat halpenee ulkomailla
Elisa on kertonut tänään uusista liittymistään, joilla se varautuu kesäkuun puolivälissä voimaan tuleviin uusiin säädöksiin verkkovierailu- eli roaming-hinnoittelua koskien. Säädökset alentavat operaattoreiden perimiä verkkovierailumaksuja. Uudet liittymät tulevat tarjolle kesäkuun alussa.

Uusien säännösten mukaan operaattorit eivät voi enää periä verkkovierailumaksuja ulkomailla (EU:n sisällä) tapahtuvasta datasiirrosta, puheluista tai tekstiviesteistä. Jalo tavoite on kuitenkin vesitetty sillä, että operaattoreille tarjotaan mahdollisuutta hakea poikkeuslupaa roaming-maksujen perimisille. Telia, Elisa ja DNA ovat hakeneet poikkeuslupaa. Poikkeusluvat annetaan vuodeksi kerrallaan.

- Tuomme myyntiin uusia liittymätyyppejä, jotta asiakkaalla on selkeä mahdollisuus valita juuri omaan ulkomaankäyttöönsä sopivin hinnoittelutapa. Hän voi joko jatkaa nykymallilla ja maksaa käytön mukaan tai siirtyä uuteen malliin, jossa liittymän kuukausimaksuun sisältyy käyttöä EU-alueella, kertoo henkilöasiakkaiden liittymäliiketoiminnasta vastaava johtaja Henri Korpi.



Kesäkuun 15. päivästä alkaen ulkomailla (EU/ETA-alueella) Elisa perii jatkossa datasiirrosta 7,44 per gigatavu, kun datasiirron määrä ylittää liittymään kuuluvan datakaton. Tällä hetkellä maksua peritään yli 63 euroa gigatavulta, joten alennus on melkoinen. Puheluiden osalta Elisa perii kotimaan hinnan lisäksi 3,968 snt/min, mutta puheluiden vastaanotto on jatkossa maksutonta. Tekstiviestien osalta lisämaksu on 1,24 senttiä kappaleelta.

Telialta ei ole tulossa liittymämuutoksia, vaan maaliskuussa esitellyissä liittymissä on jo otettu huomioon roaming-säännösten muutokset.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Asus Zenfone 11 Ultra – hinta laskenut -20%

Asus Zenfone 11 Ultra
399 € Power
1634 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -20%

Honor 200 Pro
399 € Power
499 € Elisa
639 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Honor 200 – hinta laskenut -15%

Honor 200
169 € Power
199 € DNA
329 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Kommentit (1)

Tantero
Tantero

1

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ademeion:

Lainaus:

Elisa esitteli uudet liittymät – Hinnat halpenee ulkomailla

Halpenee? Tuo on jo kielellistä kidutusta. Oikea muoto on tietenkin "halpenevat". On erikoista, että näin selvä virhe on päässyt otsikkoon.

Tuli tuossa 70-luvulla käytyä peräti kaksi vuotta ammattikoulua, mutta jopa minun kielikorvaani moiset virheet särähtävät.

Roaming-maksuista olen sitä mieltä, että operaattori periköön käyttäjältä verkkovierailumaksuja sen mukaan kuin vieraan verkon haltija perii operaattorilta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ademeion:

Lainaus:

Elisa esitteli uudet liittymät – Hinnat halpenee ulkomailla

Halpenee? Tuo on jo kielellistä kidutusta. Oikea muoto on tietenkin "halpenevat". On erikoista, että näin selvä virhe on päässyt otsikkoon.

Tuli tuossa 70-luvulla käytyä peräti kaksi vuotta ammattikoulua, mutta jopa minun kielikorvaani moiset virheet särähtävät.

Roaming-maksuista olen sitä mieltä, että operaattori periköön asiakkaalta verkkovierailumaksuja sen mukaan kuin vieraan verkon haltija perii operaattorilta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.