Komission mukaan Google on vaatinut laitevalmistajia ja teleoperaattoreita esiasentamaan sen hakusovelluksen ja Chrome-verkkoselaimen Android-laitteisiin. Googlen kumppaneilla ei ole ollut mahdollisuutta vaihtaa Googlen palveluita kilpaileviin tuotteisiin, mikä komission näkemyksen mukaan on tukahduttanut kilpailua.
Pichain mukaan palveluintegraatio on ollut Googlen Android-liiketoiminnan ydin ja mahdollistanut käyttöjärjestelmän luovuttamisen laitevalmistajien käyttöön ilmaiseksi. Se on hyödyttänyt Googlen näkemyksen mukaan paitsi sitä itseään, niin myös esimerkiksi sovelluskehittäjiä ja laitevalmistajiakin.
Blogikirjoituksessa vihjataan rivien välistä, että mikäli palveluiden ja käyttöjärjestelmän integraatio kielletään, voi Google joutua perimään tulevaisuudessa maksua Androidin käytöstä.
Kirjoituksessa myös vähäteltiin esiasennettujen sovellusten muodostamaa ongelmaa muun muassa sillä, että ohjelmat on helppo poistaa halutessaan.

Kommentit (13)
Haluaisin poistaa chromen,duon,youtuben,gmailin,play moviesin ja play musicin. mistä ne saa poistettua? en oo löytäny sellasta paikkaa mistä ne saa pois.
Tuo esto taitaa olle valmistajien oma valinta. Joskus kun tilailin kiinalaisia tabletteja niin niistä tai kaikki googlen palvelut poistettua jos halusi. Sen sijaan kiinalaisten valmistajien roska sovelluksia joita ei ollut edes käännetty englanniksi ei saanut poistettua.
Tää on kaksipiippuinen juttu. Näkisin itse niin että mieluummin Googlen omat sovellukset kuin valmistajan turhat tauhkat koska Android on Googlen kehittämä ja suurin osa sen sovelluksista mitä nyt mukana tulee on hyödyllisiä.Valmistajan omat taas ei.
On sulla jutut :)
Laita listaa niistä Googlen hyvistä ohjelmista, ja erittele eri valmistajien "turhat tauhkat".
Kaikki Googlen oletusohjelmat ovat hyödyllisiä ja kaikki puhelimen valmistajan omat ovat turhaa tauhkaa ainakin 90% käyttäjistä.
sanoisin näin, jos kerran googlen tuotteet ei sovi, vaihtakaa applen tuotteisiin. aplehan ei käy kenenkään lompakolla, vaan ...
tsot tsot, ei tartte hermo...
Ai aple on joskus kehittänyt jotain käyttökelpoista?
Olis hienoa tietää mitä.
Turhiksi(luurissa)olen kokenut vain tuubin ja street viewin. Ei ne mitään ole haitanneet,kun olen pakottanut dormanteiksi.
Ei kenenkään ole pakko Android/Googlea hankkia. Oma valinta.
Pidän outona sitä,että ulkopuoliset EU-tantat voisivat määrätä miljardisakkoja siitä,että ilmaiseksi tarjottu käyttis ei saisi sisältää kaikkea siihen sisältyvää?
Sakko varmaan mitätöityy vetoomustuomioistuimessa,mutta periaate syytteessä sapettaa. Google/Alfabet tulee varmaan toimittamamaan tilattaessa räätälöidynkin version maksua vastaan. Mutta kuka ostaa?
Epäselväksi jäi mikä on se asia,jonka hoitaminen sopii peremmin EU:n kuin pienen maan kontolle? EU on ilmeisesti suivaantunut siitä,että mitään omaa ei ole tarjota tilalle,kuluttajat ostaa Androideja pilvin pimein,ja ennenkaikkea: EU-himoverotus on hampaaton. Sakkoa siis tilalle. Mikä tuossa on kestävästi perusteltua?
Pidät siis oikeutettuna sitä,että EU sakottaa Googlea yli €4 Mrd siitä, että asiakkaat haluavat tuotettaan sellaisenaan ostaa? Älli hoi!
EU-tantat vihaavat periaatteessa Googlea siitä, että "se on niin iso", eikä maksa juurikaan veroja yhteisön pohjattomaan tukikassaan?
Minusta Googlen tomintatapa on järkevä yrityksen kannalta. Apple/Irlanti soppari 0,05 yhteisöverolla lie sama juttu,Raastupaan.
EU- tantat luulevat olevansa maailman napa, sanelevansa ehdot. Not so. Google voi maksaa sakkoja enemmän kuin tantat käsittääkään, mutta pitää niilekin ensin peruste löytyä. Eli paljon kuumaa ilmaa?