Samsung tarjosi taitettavia näyttöjä myös Applelle

1
Manu Pitkänen

Samsung tarjosi taitettavia näyttöjä myös Applelle
Helmikuussa julkistetut Samsung Galaxy Fold- ja Huawein Mate X -älypuhelimet käynnistivät yhdessä taiteltavien älypuhelimien trendin, jonka pitkäikäisyys selviää kuitenkin vasta ajan kanssa. Kilpailijat pääsevät taiteltavaan näyttöteknologiaan kuitenkin kiinni, mikäli ne vain haluavat.

Näin kertoo ainakin korealainen ETNews-sivusto, jonka mukaan Samsung on tarjonnut taiteltavaa OLED-teknologiaansa Applen ja Googlen käyttöön. Vaikka Samsung ja Apple kilpailevatkin älypuhelimissa verisesti keskenään, on Samsungin liiketoiminnot levittäytyneet niin laajasti elektroniikan saralle, etteivät yksittäiset liiketoiminnot voi suoralta kädeltä kieltäytyä tekemästä yhteistyötä toisen yksikön kilpailijoiden kanssa.

Samsungin itsenäisten liiketoimintojen takia ei ole lainkaan tavatonta, että yhtiö kilpailee ja tekee yhteistyötä samanaikaisesti. Ei siis ole mikään yllätys, että uutta näyttöteknologiaa on tarjottu Applelle.

Galaxy Foldin ja Mate X:n hintataso on kuitenkin sen verran päätä huimaava, että laitteiden suosio on todennäköisesti hyvin vähäinen. Apple siis tuskin on kiinnostunut laitetyypistä kaupallisessa mielessä tällä hetkellä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A16 (4G)
99 € Gigantti
99 € Power
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G06 Power
169 € Gigantti
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.