Vuoden turhake on valittu – Onko iPhone sellainen?

3
Manu Pitkänen

Vuoden turhake on valittu – Onko iPhone sellainen?
Suomen luonto on tuttuun tyyliin nimennyt vuoden päättymisen kunniaksi vuoden turhakkeen. Tällä kertaa kyse ei ollut yhdestä yksittäisestä tuotteesta, vaan se on pikemminkin kannanotto yritysten liiketoimintamalliin. Vuoden turhake on nimittäin korjauskelvoton elektroniikka.

Korjauskelvottomalla elektroniikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaisia vimpaimia tai hilavitkuttimia, joiden yksinkertainenkaan korjaaminen ei onnistu tai vaihtoehtoisesti sitä ei korjata lainkaan, koska hankalan korjauksen kustannukset ovat niin korkeat. Korjaamisen sijaan kuluttajia rohkaistaan ostamaan tilalle uusi laite. Esimerkiksi Applea on jatkuvasti kritisoitu siitä, että puhelimen korjaamisesta kotikonstein tai pienissä paikallisissa korjaamoissa on mahdotonta.

Ilmaston ja luonnon kannalta korjaamattomuus on tietysti ongelma, koska älypuhelimen päästöistä noin 70 prosenttia syntyy valmistusvaiheessa. Älypuhelimien kierrättämiseen on kuitenkin panostettu melko hyvin, sillä ne sisältävät paljon elektroniikkateollisuuden himoitsemia raaka-aineita.



Ehdokkaita vuoden turhkkeeksi oli noin 500 kappaletta. Mukana oli esimerkiksi Taffelin lanseeraama taffukka, joka oli sormeen kiinnitettävä haarukka, jonka avulla helpotettiin juustonaksujen syömistä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor Magic4 Lite – hinta laskenut -25%

Honor Magic4 Lite
149 € Power
199 € Telia
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Nokia C32 – hinta laskenut -21%

Nokia C32
105 € Dustin Home
149 € Hobby Hall
161 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 132 €

Xiaomi 12X – hinta laskenut -20%

Xiaomi 12X
545 € Hobby Hall
689 € Korhone.com
933 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 683 €

Oppo A17 – hinta laskenut -20%

Oppo A17
118 € Multitronic
148 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 148 €

Kommentit (3)

lettas
lettas

1

Valmistajasta riippumatta ongelmana on se että rikkinäiset luurit jäävät pöytälaatikkoon, eivätkä kierräty. Applella on se etu muihin valmistajiin, että ainakin jenkkilässä puhelimet palautuvat Applelle hyvällä prosentilla uusien oston yhteydessä, valmistaja korjaa ne ja palautttaa refurbishedina takaisin myyntiin. Näin useimmalle luurille tulee tuplasti käyttöikää verrattuna muihin valmistajiin. Ehjät käytetyt taas myydään eteenpäin käyttöön.

https://environment.yale.edu/news/artic...-than-hardware/

Vastaa
robsku
robsku

3

Kertakäyttöelektroniikan ongelmat eivät katoa ennenkuin maailma on valmis muuttamaan kaupankäynnin ja yritysten sääntöä reippaalla kädellä ja ihan rohkeasti myöntää, että jos haluamme elää tällä planeetalla niin tietynlaisia bisnesmalleja ei voida pitää oikeutettuna. Kyse on loppupeleissä siitä halutaanko periaatteellisista syistä sallia yrityksille täydet vapaudet vai halutaanko sallia mahdollisimman monelle tulevaisuudessakin hyvälaatuinen elämä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.