Android 15 jakelu alkoi, Googlen Pixelit ensimmäisinä

1
Petteri Pyyny

Nyt se alkoi: Android 15 lähti jakeluun ensimmäisille kännyköille
Androidin tämän vuoden suuri käyttöjärjestelmäpäivitys, Android 15, on vihdoin saatavilla.

Tänä vuonna Googlen askelmerkit poikkesivat aiemmista vuosista merkittävästi, sillä yhtiö julkisti uudet Pixel 9 -sarjan puhelimet elokuussa, mutta ilman uutta Androidia.

Sitten Android 15 julkaistiin virallisesti syyskuun alussa, mutta silloinkaan käyttöjärjestelmää ei voinut ladata millekään puhelinmallille.

Mutta nyt päivitys on vihdoin saatu jakeluun ja se on lähtenyt jo päivittymään tuetuille Googlen Pixel -malleille.

Päivitys on saatavilla näille Googlen puhelinmalleille:



Lisäksi päivitys on lähtenyt jakeluun Google Pixel Tabletille eli Googlen viime vuonna julkaisemalle omalle tabletille.

Lähiviikkojen aikana on todennäköistä, että suurimmat Android-valmistajat virittelevät omia julkaisuputkiaan kuntoon. Todennäköisesti Android 15 saapuu ensimmäisenä OnePlussan, Xiaomin ja Samsungin uusimmille lippulaivamalleille. Tosin Samsungin osalta näyttää siltä, että yhtiö saa päivityskoneensa käyntiin vasta vuodenvaihteen jälkeen. Pienemmät valmistajat, kuten Honor ja HMD ovat olleet viime vuosina hieman hitaampia päivitystensä osalta.

Jos haluat tietää, onko oma puhelimesi saamassa Android 15 -päivityksen, voit tarkastaa tilanteen Android 15 -päivitysseurannastamme.

Olemme myös käyneet läpi sitä, mitä uudistuksia Android 15 tuo mukanaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -22%

Sony Xperia 10 V
349 € Elisa
449 € Power
751 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 449 €

Motorola Moto G54 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G54
99 € Gigantti
99 € Power
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Apple iPhone 16 Plus – hinta laskenut -15%

Apple iPhone 16 Plus
932 € Summ
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1102 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -14%

Motorola Moto G55
219 € Gigantti
219 € Proshop
219 € Power

Alin hinta viikko sitten: 254 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.