OnePlus 15 arvostelu - Hurja akkuteho yhdistyi kovaan suorituskykyyn
1
Sisällys
Suomalaisten yksi suosituimmista kännykkäbrändeistä on jo vuosien ajan ollut OnePlus, joka aikoinaan kaappasi markkinoita itselleen tarjoamalla lippulaivapuhelinten tehot ja ominaisuudet napsun halvemmassa paketissa.
Sittemmin vettä on virrannut Oulujoessa paljon ja asiat ovat muuttuneet monellakin tavalla, niin OnePlussan kuin kännykkämarkkinoidenkin osalta. OnePlus on laajentanut valikoimaansa vuosien varrella ja nykyisin yhtiön keihäänkärkenä toimiva "numeromallisto" ei juurikaan eroa hintalapultaan muiden valmistajien huippukännyköistä.
Mutta suosio on pysynyt - ja syystäkin, sillä OnePlussan kännykät ovat olleet pitkälti erinomaisia kokonaisuuksia.
Yhtiön viimeisin lippulaivamalli, arvostelussamme täydet tähdet saanut OnePlus 13 tuli myyntiin Suomessa alkuvuodesta 2025, mutta nyt yhtiö on muuttanut julkaisujensa ajankohtaa hieman ja OnePlus 13:n korvaaja tuli meillä myyntiin jo saman vuoden aikana, marraskuussa 2025.
Saimme uuden OnePlus 15:n arvosteluumme jo muutamaa viikkoa ennen puhelimen virallista Euroopan julkistusta, jotta ehtisimme tutustua uutuuteen perinpohjaisesti ennen sen ilmestymistä jälleenmyyjien listoille.
Uutuuden hinnat alkavat Suomessa 949 eurosta - eli julkaisuhetken hinta on laskenut 50 eurolla sitten OnePlus 13:n. Samalla puhelin on kokenut paperilla varsin merkittävästi muutoksia edeltäjäänsä nähden - jopa enemmän kuin OnePlussan lippulaivamalleissa on nähty vuosikausiin. Kuten tarkkasilmäisimmät ja he, jotka eivät ole nukkuneet peruskoulun matematiikan tunteja täysin läpi, huomasivatkin, on OnePlus hypännyt numeroinnissa suoraan kolmestatoista viiteentoista ja tätä perusteltiinkin yhtiön taholta sillä, että puhelin on muuttunut "kahden sukupolven verran" edeltäjään nähden.
Kuten tavallista, otimme puhelimen ns. käyttöpuhelimeksi useamman viikon ajaksi, eli se oli se arjessa käytettävä tavallinen kännykkä, jolla hoidettiin arkea, maksettiin laskut, kuvattiin maisemia ja pelattiin Pokemon Go'ta.
Tältä pohjalta, otetaan selvää, mitä OnePlus 15 on oikeastaan syönyt - ja miten puhelin on edeltäjäänsä nähden muuttunut..
Muotoilu ja rakenne
OnePlus 15:n muotoilu on muuttunut edeltäjiinsä nähden hyvin radikaalisti - ja se tulee varmasti jakamaan mielipiteitä potentiaalisten ostajien keskuudessa hyvinkin paljon.
OnePlussan lippulaivamallien muotoilu on noudattanut aiemmin suhteellisen sulavaa ja pehmeitä linjoja käyttävää ideologiaa, jossa pyöreä kamerasaareke on ollut jo parin vuoden ajan selkeästi brändin keskiössä.
Uudistettu muotoilu on tähän nähden oikeastaan päinvastainen siirtymä: reunat ovat varsin jyrkkiä kulmia, pehmennystä muotoilussa ei juurikaan ole haettu - ja kamerasaareke on jopa röyhkeästi korostettu oma, suorakulmainen alueensa. Muotokieli on hyvin pitkälti samanlainen, jota OnePlus Nord 5 noudattaa (samoin OnePlus 13s, jota ei koskaan tuotu Euroopan markkinoille).
Toinen varmasti mielipiteitä jakava seikka tulee olemaan se, että OnePlussan ikoninen alert slider on kadonnut ja tilalle on tullut mm. iPhoneista ja kesällä julkaistusta OnePlus Nord 5:sta tuttu toimintopainike. Painikkeen toiminnot voi valita asetuksista varsin laajasta valikoimasta - sen saa toimimaan vaikkapa kameran pikakäynnistyksen painikkeena tai äänten päälle/pois kytkemisen painikkeena.
Toisella sivulla asiat ovat pysyneet tuttuina, eli sieltä löytyy äänenvoimakkuuden keinusäädin sekä puhelimen lukituspainike.
Alareunasta löytyy USB-C -liitin latausta ja langallista datasiirtoa varten. USB-portti noudattaa USB 3.2 gen 1 -standardia, eli langallinen datasiirto tapahtuu varsin vauhdikkaasti, jos sitä haluaa käyttää. Lisäksi alareunasta löytyy kahden SIM-kortin mentävä SIM-kelkka.
Käsituntuma OnePlus 15:ssa on erittäin hyvä ja puhelin on kaikin puolin laadukkaan tuntuinen, kuten toki tämän hintaluokan kännykältä sopii odottaakin. Yhtiö on panostanut myös merkittävästi pölyn- ja vedenkestävyyteen, sillä puhelimella on IP69K -sertifiointi, joka on korkein mahdollinen tavallisen IP-luokituksen taso. Käytännössä kyseinen IP-luokitus tarkoittaa sitä, että puhelimen rakenne on täysin pölytiivis ja se kestää jopa 80-asteista, kovalla paineella suihkutettua vettä.
Värivaihtoehtoja on tarjolla kolme: musta (Infinite Black), violetti (Ultra Violet) ja harmaa (Sand Storm) - näistä testissämme oli harmaa/hiekanvärinen versio. Painon osalta uutuus onnistuu pysymään samoissa lukemissa kuin edeltäjänsäkin, eli puhelin painaa 211 grammaa (huom: musta ja violetti versio painavat hieman enemmän, 215 grammaa).
Puhelimen näyttö on Corningin Gorilla Glass Victus 2 -lasimateriaalia ja puhelimen rungon materiaalina on puolestaan käytetty alumiinia. Painoeroa eri mallien välillä selittää se, että violetti ja musta versio OnePlus 15 käyttävät takapaneelin materiaalina lasia, mutta hiekanvärisen mallin takakuoren materiaalina on lasikuidulla vahvistettu muovi.
OnePlus 15 tekniset tiedot
Mitat:
- 161,4 x 76,7 x 8,1 mm
Paino:
- 211 / 215 grammaa
Näyttö:
- 6,78 tuumaa; 1272x2772; AMOLED; 165 Hz
Suoritin:
- Qualcomm Snapdragon 8 Elite Gen 5
Muisti:
- 12 gigatavua käyttömuistia ja 256 gigatavua tallennustilaa;
16 gigatavua käyttömuistia / 512 gigatavua tallennustilaa Takakamerat:
- 50 megapikselin pääkamera (f/1,8; OIS)
50 megapikselin telekamera (f/2,8; OIS; 3,5x)
50 megapikselin ultralaajakulmakamera (f/2,0) Etukamera:
- 32 megapikseliä
Akku:
- 7300 mAh
Lataus:
- 120 watin pikalataus
55 watin USB PD -pikalataus
50 watin langaton lataus Käyttöjärjestelmä:
- Android 16
tulevat päivitykset Muuta:
- 5G; IP69K-luokitus (Mitä IP-luokitukset tarkoittavat?)
Liitännät:
- USB-C, dual-SIM
Hinta:
- arvosteluhetkellä:
12/256GB: 949 euroa (tarkista uusin hinta täältä)
16/512GB: 1099 euroa (tarkista uusin hinta täältä)
Näyttö
OnePlus 15:n näyttö on varmasti yksi niistä elementeistä, joka tulee jakamaan potentiaalista ostajakuntaa - ja etenkin OnePlussan pitkäaikaisia faneja - rankalla kädellä, kun näytössä tehtyjä valintoja peilataan edeltäjämalleihin.
Puhelimessa on 6,78 tuumainen AMOLED-näyttö, jonka virkistystaajuus venyy 1 hertsin matalasta tasosta aina 165 hertsin tasolle asti. Eli näytön virkistystaajuus on korkein, mikä OnePlussan puhelimissa on koskaan nähty. Mutta samalla näytön tarkkuutta on leikattu merkittävästi edeltäjään eli OnePlus 13:een nähden. Viidentoista näytön tarkkuus on "1.5K" eli tarkalleen ottaen 1272 x 2772 pikseliä.
Samalla OnePlus on myös luopunut kokonaan kaarevasta näytöstä lippulaivamallissaan, eli puhelimen näyttö on täysin tasainen reunoilta reunoille.
Onko sitten tarkkuuden tipahtamisella merkitystä tavallisen, silmälaseja käyttävän kuolevaisen elämässä…? Ei välttämättä. Mutta toisaalta, onko myöskään 165 kertaa sekunnissa päivittyvällä näyttötekniikallakaan merkitystä tavallisen ihmisen arjessa? Ei juurikaan, etenkään kun suurinta virkistystaajuutta pystyvät käyttämään vain OnePlussan erikseen hyväksymät sovellukset - eli käytännössä muutamat ns. AAA-mobiilipelit.
Mutta jos unohdetaan nyt kädenvääntö virkistystaajuudesta ja näytön tarkkuudesta hetkeksi ja keskitytään näyttöön itsessään, arkisessa käytössä. Näytön kirkkaus on erinomaisella tasolla ja vaikka testaus tehtiinkin loka-marraskuussa Suomen syksyisessä pimeydessä, oli näytön kirkkaus silti äärimmäisen vakuuttava - ja on helppo väittää, että näyttö on täysin käytettävissä myös kesän suorassa auringonpaisteessa. Ilahduttavana uudistuksena mainittakoon myös se, että näytön saa tarvittaessa säädettyä myös selkeästi himmeämmälle kuin aiemmissa OnePlussan malleissa - asia, joka saattaa ilahduttaa erityisesti puhelimen ääressä öisin kukkuvia käyttäjiä.
Näytön väritasapaino ja värien luonnollisuus olivat kiitettävällä tasolla ja näyttö myös tukee HDR10+ väriprofiilia. Myös kosketusherkkyys oli erinomaisella tasolla ja näyttö toimi mainiosti myös pienessä tihkusateessa - joskaan kunnon kaatosateessa sitä ei päästy testaamaan. Ainoa itseäni harmittanut piirre näytössä oli se, että näyttö on nyt täysin lättänä - tiedän kuuluvani tässä vähemmistöön, mutta olen aina pitänyt valtavan paljon kaarevista näytöistä, vaikka niissä onkin omat ongelmansa mm. vahinkopainallusten ja näytönsuojien saatavuuden osalta.
Kamerat
Eniten arveluttava muutos OnePlus 15:ssa on tapahtunut kameroiden osalta, sillä uutuusmallin myötä OnePlus lopetti vuosia jatkuneen yhteistyönsä ruotsalaisen Hasselbladin kanssa. Samalla katosivat Hasselbladin väriprofiilit sekä tuki kameroiden kehitystyössä. Tilalle on otettu OnePlussan emoyhtiön Oppon kameraosaamista.
Toinen merkittävä muutos koskee sitä, että OnePlus 15:n käyttämät kamerasensorit ovat pienempiä fyysiseltä kooltaan kuin edeltäjässä. Sensorin fyysinen koko heijastelee yleensä suoraan sitä, miten hyvin kamera pärjää heikoissa valaistusolosuhteissa.
Pääkameran sensorina OnePlussassa toimii Sonyn 1/1,56 tuumainen IMX906 -sensori f/1,8 aukolla, 50 megapikselin tarkkuudella ja optisella kuvanvakaimella (OIS). Telekamerana on puolestaan 50 megapikselin tarkkuutta tarjoava ISOCELLin JN5 -sensori (S5KJN5), f/2,8 aukolla, optisella kuvanvakaimella ja 3,5-kertaisella optisella zoomkertoimella. Kolmas kamera on OmniVisionin OV50D-sensoriin pohjautuva, 50 megapikselin ultralaajakulmakamera.
Kaikkien kolmen kameran sensoreiden koot ovat pienentyneet edeltäjään, OnePlus 13:een, verrattuna, joka on hyvin erikoinen kehityssuunta lippulaivapuhelimen osalta. Ainoa rautatason parannus kameroissa on tapahtunut telekameran zoomikertoimen osalta, joka on noussut pykälän verran (aiemmasta 3x -tasosta uuteen 3,5x -tasoon).
Tilannetta paikkaamaan, OnePlus on heittänyt mukaan emoyhtiönsä Oppon kehittämän DetailMax -algoritmin, jonka pitäisi paperilla pystyä parantamaan kuvien laatua pienentyneistä sensoreista huolimatta. Tekniikka toimii siten, että kamera ottaa useita 12 megapikselin kuvia ja yhdistää ne, saadakseen kuvan dynamiikan talteen - ja lopuksi ne yhdistetään 50 megapikselin tarkkuudella otettuun kuvaan, josta saadaan kuvaan sen vaatima tarkkuus.
Lopputuloksena syntyy 26 megapikselin tarkkuuden kuvia, joiden pitäisi OnePlussan mukaan tarjota samassa paketissa sekä hyvää dynamiikkaa että tarpeeksi yksityiskohtia. Algoritmien voimaan luotetaan myös heikossa valaistuksessa, mutta hieman eri tavalla, jossa algoritmit yhdistelevät peräkkäin otettuja kuvia yhdeksi, saumattomaksi kuvaksi.
Videokuvauksen osalta OnePlus 15 tukee 8K-videoita 30fps kuvanopeudella, mutta kenties mielenkiintoisimpana uudistuksena, pääkamerala pystyy kuvaamaan 4K-videota 120fps kuvanopeudella, HDR päällä.
Otimme testikuvat kaikki kameran automaattiasetuksilla, ilman mitään sen kummempia säätöjä. Mielenkiintoinen havainto olikin sen osalta, että edelläkuvatun kaltainen kuvien yhdistely DetailMax-tekniikalla oli käytössä vain kirkkaassa päivänvalossa. Vähänkään heikommassa valaistuksessa oletut kuvat käyttivät pääsääntöisesti perinteistä, sensorin koko alalta yhdisteltyä 12 megapikselin kuvaustilaa.
Kuvien laatua tarkastellessa, on pakko todeta, että OnePlussan algoritmien taikuus ei pysty täysin häivyttämään sitä tosiasiaa, että myös kameroiden sensoreilla on merkitystä kuvien laadussa.
Pääkameran osalta laatu on hyvää sekä päivänvalossa että heikommassa valaistuksessa, mutta valitettavasti OnePlus 15:n pääkamera ei vastaa puhelimen hintaluokkaa, vaan vastaa suurinpiirtein tasoa, jota odottaisi noin 700 euroa maksavalta ylemmän keskitason kännykältä.
Etenkin yksityiskohtien sumeneminen sekä algoritmin hieman todellisuutta vääristelevä lopputulos pääkameran kuvissa pistävät silmään, kun kameraa vertaa vaikkapa Sonyn (Xperia 1 -sarja), Applen (Pro ja Pro Max) tai Samsungin (SGS25 Ultra) kalleimpiin malleihin. Toki, ne ovat OnePlussaa kalliimpia malleja - mutta tähän saakka OnePlus on pystynyt pistämään varsin pätevästi hanttiin kameroissa, hintaerosta huolimatta.
Telekameran osalta verrokkiryhmä on kapeampi ja siinä suhteessa telekamera itse asiassa pärjää verrokeilleen pääkameraa paremmin. Telekameran kuvat ovat 3,5x zoomilla hyvässä valossa oikeinkin hyviä ja heikommassakin valaistuksessa mukiinmeneviä, joskin yksityiskohdat alkavat sumentumaan valon vähetessä vaikka yökuvaustila olisikin käytössä.
Ja laajakulmakamera on tälläkin kertaa OnePlussan heikoin lenkki, joka tuottaa hintalappuun verrattuna korkeintaan keskinkertaisia kuvia. Toki, OnePlus 15:n ultralaajakulmakamera hakkaa keskihintaisten kännyköiden vastaavat kamerat pääsääntöisesti mennen tullen, mutta se ei haasta millään tavalla useimpien lippulaivapuhelinten ultralaajakulmakameroiden laatua.
Kameroiden osalta kehitys on selkeästi mennyt kehnompaan suuntaan ja tuntuu, että yhtiö on Hasselblad-yhteistyön luopumisen yhteydessä päättänyt lopettaa kameroilla kilpailijoiden lippulaivamalleja vastaan kilpailun.
Todettakoon kuitenkin, että eiväthän OnePlussan kamerat missään nimessä ole huonoja. Eivät toki. Niillä saa upeita kuvia niin päivänvalossa kuin hämärässäkin. Mutta laatu ei vastaa tuhannen euron hintalappua, vaan pikemminkin 600-700 euron puhelimilta odotettavaa tasoa.
Esimerkkikuvia
Alla olevissa kuvissa on ryhmiä, joissa ensimmäinen kuvista on otettu aina OnePlus 15:n ultralaajakulmakameralla, toinen pääkameralla ja kolmas telekameralla. Kuvat on otettu ilman manuaalisia säätöjä, puhelimen omalla kamerasovelluksella.
Kuvista aukeaa alkuperäinen, suoraan puhelimelta kopioitu versio sitä klikkaamalla. Kyseiset kuvat ovat erittäin isoja ja raskaita ladattavaksi.
Alla on pari vastaavaa kuvasarjaa marraskuisessa pimeydessä kuvattuna, joissa järjestys on jälleen sama - ja kameran on itse annettu valita valotustila ja muut asetukset.
Lopuksi vain muutama sekalainen kuva, jotka on kaikki otettu OnePlussan pääkameralla.
Suorituskyky
Suorituskyvyn osalta OnePlus ei tälläkään kertaa jätä juuri mitään arvailujen varaan, sillä OnePlus 15 käyttää uusinta Qualcommin Snapdragon 8 Elite Gen 5 -järjestelmäpiiriä, joka löytyy tällä hetkellä vain parista muusta huippuluokan uutuuskännykästä.
Nopean järjestelmäpiirin kaveriksi on paketoitu aiempaa tehokkaampi jäähdytysmekanismi, mutta ilmeisesti samalla järjestelmäpiirin sietokykyä lämpötilojen nousulle on nostettu aiempiin malleihin nähden. Tämä näkyi kahdella tavalla: ensinnäkin suorituskyky pysyi varsin hyvin huippulukemissa myös pidemmässä rasitustestissä, joka oli ilahduttava seikka. Mutta toisaalta suorituskykytesteissä myös puhelin kuumui varsin voimakkaasti.
Mutta testien tulokset olivatkin sitten vakuuttavia. Ajamamme AnTuTu-suorituskykytesti pamautti OnePlus 15:n kirkkaasti markkinoiden nopeimmaksi Android-kännykäksi, selvällä erolla listan aiempiin kärkituloksiin nähden.
Käyttömuistia puhelimesta löytyy mallista riippuen joko 12 tai 16 gigatavua. Muistin tyyppinä on LPDDR5X Ultra (12 gigatavun versiossa) tai LPDDR5X Ultra+ (16 gigatavun versiossa). Vastaavasti tallennustilaa puhelimeen on pakattu mukaan joko 256 tai 512 gigatavua. Testissämme ollut puhelin oli nimenomaan 16/512GB versio.
Myös käytännön elämässä OnePlus 15:n suorituskyky oli erinomaisen hyvällä tasolla - puhelimen kanssa mikään sovellus tai tehtävä ei nykinyt eikä pätkinyt, vaan puhelin oli äärimmäisen sulavasti toimiva kokonaisuus.
OnePlussan Android ja päivityslupaus
OnePlus 15 toimitetaan yhtiön omalla, Android 16 -käyttöjärjestelmän päälle rakennetulla OxygenOS 16:lla. Käyttöjärjestelmä on hyvin pitkälti tuttu ja turvallinen aiempiin OnePlussan Androideihin tottuneille, eli pyörää ei ole lähdetty tälläkään kertaa keksimään uudestaan.
Yhtiö lupaa puhelimelle neljä suurta Android-päivitystä, eli vuonna 2029 julkaistava Android 20 tulee olemaan puhelimen viimeinen suuri päivitys. Tuon jälkeen puhelimelle luvataan vielä kahden vuoden ajan tietoturvapäivityksiä (eli vuoden 2031 syksylle saakka). Päivityslupaus on varsin hyvä, mutta häviää kuitenkin selkeästi sekä Samsungin että Googlen Pixel-puhelinten päivityslupauksesta.
Kuten arvata saattaa, OnePlus on paketoinut käyttöjärjestelmän mukaan entistäkin enemmän tekoälytoimintoja. Osa niistä oli ihan näppäriä, kuten vaikkapa kuvien muokkaus, joka toimii tietyissä tilanteissa paremmin kuin vaikkapa Google Kuvien vastaava toiminto. Osa tekoälytoiminnoista taas jää Suomessa hieman torsoiksi puutteellisen suomen kielen tuen vuoksi.
Yleisesti ottaen OnePlussan Android on selkeä ja viimeistelty kokonaisuus, joka pysyy visuaalisesti ja loogisesti varsin yhtenäisenä pakettina. Kuten tavallista, uskoisin, että OnePlussan kelkkaan on helpointa hypätä, jos aiemmin on tottunut käyttämään Googlen Pixeleitä, Asuksen kännyköitä, Sonya tai Motorolaa. Honorista, Samsungista ja Xiaomin merkeistä OnePlussaan siirtyminen vaatii enemmän opettelua - joka ei sinänsä johdu OnePlussasta, vaan siitä että kyseiset valmistajat ovat räätälöineet Androidin merkittävästi omannäköisekseen verrattuna "perus-Androidiin".
Akkukesto ja latausnopeus
Ja sitten kenties se kaikkein kiinnostavin kulma OnePlus 15:ssa eli akkukesto.
OnePlus on onnistunut tunkemaan OnePlus 15:n sisään Suomen näkökulmasta täysin ennenkuulumattoman ison akun, ottaen huomioon, että kyseessä on tunnetun valmistajan lippulaivapuhelin, eikä mikään pienen nyrkkipajan luoma eräjormille ja -johannoille tarkoitettu erikoisversio.
Puhelimen sisältä löytyy kahteen osaan jaettu, yhteensä 7300 mAh kokoinen akku, joka pyyhkii nimelliskoollaan lattiaa käytännössä kaikilta muilla lippulaivamalleilla. Edeltäjäänkin nähden akun koko on kasvanut 1300 mAh verran, joka on kunnioitettava saavutus, kun muistaa, että puhelimen paino ei ole kasvanut kuin gramman verran.
Ja pakkohan se on todeta, että OnePlus on onnistunut nyt akkukeston osalta täydellisesti. Käytin puhelinta siten, että näytön kirkkaus oli asetettuna manuaalisesti kirkkaimmalle mahdolliselle tasolle päivisin ja iltaisin ja näytön kirkkautta himmennettiin vasta loppuillasta. Samalla ruutuaikaa tuli testijakson edetessä kerrytettyä enemmänkin nuorisolaisille ominaisiin lukemiin.
Hurjista ruutuajoista ja huolettomasta suhtautumisesta virransäästöön huolimatta OnePlus 15:n akku jaksoi helposti puskea yli 30 tuntia putkeen ennen kuin puhelin alkoi vaatimalla vaatimaan laturiin kytkemistä.
Voisin sanoa, että on täysin realistista, että edes hieman maltillisemmalla ruutuajalla (4-6 tuntiin/vrk) ja säätämällä näytön kirkkauden automaattisesti säätyvään tilaan, OnePlus 15 jaksaisi puskea eteenpäin pitkälle kolmatta vuorokautta yhdellä latauksella. Neljäkään vuorokautta ei olisi mahdottomuus, kun säätäisi näytön virkistystaajuutta pienemmälle ja ottaisi käyttöön edes alkeellisimpia virransäästön tapoja.
Ja sitten kun akku aikanaan lopulta hyytyy, sen saa myös varsin vauhdikkaasti täyteen. Puhelin tukee 120 watin nopeudella tapahtuvaa pikalatausta OnePlussan omalla SuperVOOC-pikalaturilla. Tällöin akku latautuu valmistajan mukaan tyhjästä täyteen 39 minuutissa (1% tasosta 100% tasoon). Testasimme asiaa OnePlussan vanhalla 160 watin laturilla ja omassa mittauksessamme täyteen lataaminen kesti 40 minuuttia, eli varsin lähellä luvattua.
Mikäli ei halua ostaa OnePlussan laturia, mutta kotoa löytyy standardin mukainen USB PD -laturi, onnistuu silläkin lataaminen varsin vauhdikkaasti, sillä OnePlus 15 tukee USB PD -latausta 55 watin nopeudella.
Langaton latauskin löytyy, jossa puhelin käyttää OnePlussan omaa langatonta AirVOOC-pikalataustekniikkaa 50 watin nopeudella. Valitettavasti Qi2-standardin mukaista langatonta latausta ei puhelimesta löydy.
Yhteenveto
OnePlus 15 on vaikea paketti arvosteltavaksi, koska se on omassa hintaluokassaan joillain alueilla ylivoimaisesti parasta, mitä markkinoilla on tarjota. Ja sitten taas joillain osa-alueilla se on hieman pettymys.
Mutta kokonaisuus kääntyy mielestäni vahvasti positiivisen puolelle. Hurja suorituskyky, levottoman hyvä akkukesto, nopea pikalataus ja erinomainen IP-luokitus kompensoivat kameroiden aiheuttamaa pientä pettymystä. Erityisesti erinomaista kameraa etsiville OnePlus 15 ei kuitenkaan valitettavasti sovi.
Julkaisuhetken hintalapulla (949 euroa) se on kuitenkin hieman turhan kallis paketti ominaisuuksiinsa nähden. Mutta kun hinta ajan saatossa asettuu jonnekin alle 800 euron tasolle, sitä on helppo suositella erittäin hyvänä yleispuhelimena.
Ennenkaikkea se on houkutteleva paketti erityisesti heille, jotka haluavat huipputason suorituskyvyn yhdistettynä erinomaiseen akkukestoon. Tälla saralla vaihtoehtoja ei OnePlus 15:lle ole oikeastaan olemassakaan.
Vaihtoehdot
OnePlus 15:n selkein vaihtoehto on tietysti sen edeltäjä, OnePlus 13. Ja näiden kahden välillä valinta on varsin vaikea: OnePlus 13:n kamerat ovat mielestäni paremmat kuin OnePlus 15:ssa, joskin käytännön erot eivät ole kuitenkaan valtavan suuria. Toisaalta OnePlus 15 pamauttaa tiskiin uskomattoman hyvän akkukeston, joka voi olla hyvinkin tärkeä valintakriteeri. Luonnollisesti OnePlus 15 tarjoaa myös yhden Androidin verran paremman päivitystuen kuin edeltäjänsä ja sen suorituskykykin on edeltäjäänsä kovempi. Mutta toisaalta puhelinten hintaero on tätä kirjoittaessa jo 300 euroa, joka on jo keskihintaisen puhelimen verran rahaa sekin. Voit vertailla OnePlus 13 ja OnePlus 15 teknisiä eroja täällä
Muilta osin OnePlus 15 kisaa tietysti noin tuhannen euron hintaluokassa muita tämän kategorian puhelinmalleja vastaan. Sen selkeä verrokki on esimerkiksi Samsung Galaxy S25:n perusmalli, joka tarjoaa parempaa kameralaatua, mutta häviää akkukestossa, latausnopeudessa ja suorituskyvyssä OnePlussalle. SGS25 toisaalta houkuttaa monia potentiaalisia ostajia sillä, että se on selkeästi fyysisesti pienempi puhelin kuin OnePlus 15. Voit verrata OnePlus 15 ja Samsung Galaxy S25:n eroja täällä
Applen iPhone 17:n perusmalli asettuu sekin samoihin hintahaarukoihin, mutta Applen ja OnePlussan vertaaminen toisiinsa mitenkään mielekkäästi on lähes mahdotonta, koska käyttöjärjestelmätason ekosysteemi on lopulta ostopäätöksen tärkein tekijä näiden kahden välillä.
Monella tavalla samaa filosofiaa OnePlus 15:n kanssa noudattava verrokki on myös Google Pixel 10, joka sekin luottaa kameroiden osalta ennenkaikkea ohjelmiston tekemiin parannuksiin kuvan laadussa. Pixelin etuna OnePlussaan nähden on parempi päivitystuki, sekä etenkin tarjousten aikoihin selkeästi edullisempi hinta. OnePlus puolestaan tarjoaa selkeästi parempaa akkukestoa, latausnopeutta ja suorituskykyä kuin Pixel 10. Vertailu: OnePlus 15 vs Google Pixel 10.
Plussat
- Erittäin hyvä akkukesto
- Erinomainen suorituskyky
- 120 watin pikalataus, 55 watin USB PD -pikalataus
- Langaton lataus
- Kirkas näyttö
- IP69K -luokitus
Miinukset
- Kameroiden fyysiset ominaisuudet heikkenivät edelliseen sukupolveen verrattuna
- Ei tukea langattomalle Qi2-lataukselle
- Päivitystuki ei vastaa aivan puhelimen hintalappua


































Käyttäjien kokemukset ja kommentit (1)
Eikä ole vieläkään luettavissa.