IDC: Älypuhelinten toimitukset kaksinkertaistuvat vuoteen 2015 mennessä

5
Manu Pitkänen

IDC: Älypuhelinten toimitukset kaksinkertaistuvat vuoteen  2015 mennessä
Markkinatutkimusyhtiö IDC arvioi tuoreessa analyysissään, että älypuhelimien toimitusmäärät kasvavat kuluvana vuonna 55 prosenttia viime vuodesta. Kasvun odotetaan säilyvän seuraavina vuosina kun kuluttajat vaihtavat peruspuhelimia älypuhelimiin.

IDC ennustaa, että vuonna 2015 älypuhelimia toimitetaan 985 miljoonaa kappaletta. Luku on yli kaksi kertaa suurempi kuin mitä tämän vuoden toimitusten uskotaan olevan. Miljardi toimitettua älypuhelinta tarkoittaisi samalla volyymin kolminkertaistumista viime vuodesta, jolloin tehtailta lähti maailmalle noin 305 miljoonaa älypuhelinta.

Yhtiön mukaan kuluttajien massasiirtyminen älypuhelimiin tietää sitä, että käyttöjärjestelmävalinta kohoaa aiempaa tärkeämmäksi ostokriteeriksi. Käyttökokemus ja kilpailijoista erottautuminen nousevat mobiilikäyttöjärjestelmäbisneksessä aiempaa tärkeämpään rooliin.

IDC uskoo, että Android säilyttää markkinajohtajuutensa ainakin vuosikymmenen puoliväliin saakka. Suurimmat kasvupyrähdykset sen osalta on kuitenkin jo nähty ja vuonna 2015 Androidin markkinaosuus on 43,8 prosenttia (tälle vuodelle ennustettu 38,9 %).



Suurimman nousupotentiaalin IDC on arvioinut Microsoftin Windows Phonelle, jonka markkinaosuuden povataan viisinkertaistuvan. Tärkein yksittäinen selittäjä on helmikuussa ilmoitettu Nokian ja Microsoftin liitto. Tämän mallin mukaan WP nousisi lilliputin asemasta markkinakakkoseksi. Nokian Symbianin osuus sen sijaan romahtaa 20,6 prosentista 0,1 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

Applen käyttämän iOS-mobiilikäyttöjärjestelmän markkinaosuus laskee hieman IDC:n arvioissa, mutta puhelinten toimitukset kuitenkin nousevat älypuhelinmarkkinoiden kasvun imussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

HMD Pulse+ – hinta laskenut -18%

HMD Pulse+
131 € CDON
149 € Proshop
159 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Motorola razr 60 – hinta laskenut -17%

Motorola razr 60
718 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 869 €

Oppo Reno13 Pro – hinta laskenut -16%

Oppo Reno13 Pro
615 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 729 €

Kommentit (5)

Cyber89
Cyber89

3

@6 Vai että pöytäkoneet katoaisivat.. hah sen kun näkis. Vähentyä saattaa toki jonkin verran.

Tosiaan Androidin markkinaosuus varmasti kasvaa jatkossa mutta tuosta windows phonesta vähän paha sanoa

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

4

@6 Samoilla linjoilla pitkälti kuin Cyber89. Ja varmasti paljolti tavara siirtyy servereille ja koneista tulee "päätteitä", läppäreistä tehokkaampia jne. Mutta pöytäkonetta on vaikea syrjäyttää. Ne ovat kuitenkin yleensä niitä kodin tehomyllyjä, joilla pelataan, joihin päivitetään osia sisään jne.

Vastaa
djtob
djtob

5

@10. Tuskin. Tutkimuslaitokset tutkivat merkkikoneita. Todellinen syy on se, että yhä useampi kuluttaja tajuaa koota konepakettinsa IT-firman kotisivuilta ja kone kasataan käyttövalmiiksi. Siinä mitään merkkiä käytetä.

Luotettavin mittaus on tarkastella Intelin ja AMD:n prossutoimituksia, jotka ovat kuitenkin etenkin Intelillä nousseet huimasti.

Näin tekee luotettavat IT-alaan painottuneet sivustot.
Pelaamisen aiheessa mikään ei korvaa pöytäkoneita.

Vedät noita lukuja ihan hatusta ja trollailet.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.