Intel ja Samsung esittelevät Tizeniä joulukuun alussa

15
Manu Pitkänen

Intel ja Samsung esittelevät Tizeniä joulukuun alussa
Intel ja Samsung kertoivat syyskuun lopulla ryhtyvänsä kehittämään Tizen-nimistä avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmää mobiililaitteille, televisioille ja autojen informaatiojärjestelmille. Sen jälkeen projektista ei ole kuulunut mitään.

Osapuolet aikovat kuitenkin järjestää 8.-9. joulukuuta Pekingissä tilaisuuden, jossa uuden alustan ominaisuuksia ruoditaan läpi. Tilaisuus on kaikille avoin, mutta sieltä löytyy paljon kehittäjille suunnattua ohjelmaa. Tilaisuuteen on kutsuttu eri osapuoli kuulemaan mistä Tizenistä on kyse. Älypuhelimille suunnattu tilaisuus on perjantaina 9. joulukuuta.

HTML5-pohjaisen Tizenin ensimmäinen versio pitäisi olla valmis julkaistavaksi ensi vuoden alussa. Ensimmäisiä siihen perustuvia laitteita odotetaan ilmestyväksi ensi vuoden puolivälin paikkeilla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -35%

Nothing Phone (2)
349 € Elisa
349 € DNA
449 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 537 €

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

HMD Fusion – hinta laskenut -28%

HMD Fusion
229 € Power
229 € DNA
269 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentit (15)

Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

1

Tältä odotan paljon. Markkinoilla tarvitaan valmistajasta riippumatonta avointa alustaa. Mikäli projekti menestyy, niin varmasti mukaan liittyy paljon pieniä puhelinvalmistajia, jotka saattavat jopa luopua Androidista. Android on tahmainen, resursseja kuluttava ja patenttiongelmainen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Nokia Meego (vahvistamaton)

2

Intelin ja Samsungin yhteistyöltä on lupa odottaa paljon!!!.

Vastaa
ep_
ep_

5

@3
Meltemi tulee Nokian halvemman luokan puhelimiin. Tizen on tarkoitettu oikeille älypuhelimille, televisioille, ajotietokoneille...

Vastaa
Surffari
Surffari

7

@2

Niin, katsotaan nyt.

Nokian kanssa Intel ei hirveasti vakuuttanut, mutta jos Samsungilla on ilmeisesti ihan ok softa osasto joten jaamme seuraamaan

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

8

@6:
"Ja pelkästään Samsung -malleihin!. ;)"

Tizen on avoimen lähdekoodin projekti, jonka kehitystä koordinoi Linux Foundation, joten käyttöjärjestelmää voi kuka tahansa hyödyntää vapaasti. Näemme sen siis tulevaisuudessa muuallakin kuin Samsungin puhelimissa :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

9

@7 "Samsungilla on ilmeisesti ihan ok softa osasto"

Ehkä vuoden läppä. Kerroppa mitä hyvää Samsung on saanut aikaan softapuolella? Se on juuri se puoli missä se on aina kyntänyt ja syvällä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Än KASI (vahvistamaton)

11

@9
Aika räpellystä on Symbian mallitkin olleet ohjelmistoltaan,mm.N8!!.
Koodareilla on tullut kiire tehdä jotain uutta ja siitä ovat N8 omistajat joutuneet kärsimään!!.
Nykyisestä Pelle tai Anna versioista en sitten tiedä...

Vastaa
ep_
ep_

12

@11
Miten tuo liittyi mitenkään minun kommenttiini? Sanoin vain että SAMSUNGIN bada käyttöjärjestelmällä varustetut puhelimet ovat menneet ihan hyvin kaupaksi. Symbian ei liity Badaan millään lailla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Än KASI (vahvistamaton)

13

Sorry ep_ @ :/
Äskeinen viesti olisi siis tarkoitettu nimim. jepajuudas

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

14

Odotan kyllä mielenkiinnolla, mitä saavat aikaan. Intelillä ja Nokialla oli kyllä hyvä visio, mitä tehdään. Jospa tämä Meegon jälkeläinen toteuttaa sen, mitä Meegon kohdalla luvattiin.

-muuten olen sitä mieltä, että rekisteröintipakko on saatava-

Vastaa
Surffari
Surffari

15

@9: En ole juurikaan kayttanyt Samsungin luureja, joten en osaa laadusta sanoa, mutta malleja ja niissa olevaa softaa on ainakin tullut vikkelasti ulos.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.