Missä on Androidin navigointi, Google?

22
Matti Robinson

Missä on Androidin navigointi, Google?
Älypuhelimien tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat nykyisin tietysti puhelin- ja tekstiviestiominaisuuksien lisäksi verkkoselain, sovelluskaupat sekä kartta- ja navigointipalvelut. Googlen Android-alustalla kaksi ensiksi mainittua on hyvällä tolalla, mutta navigointipalveluissa on petrattavaa kotimaassamme. Suomi lukeutuu maihin, joissa Google ei tarjoa navigointipalvelua.

Androidsuomi-blogi onkin päättänyt ottaa härkää sarvista ja käynnistänyt sivustollaan pienimuotoisen addressin. Sivustolla pyydetään käyttäjiä arvioimaan Android Marketissa Google Maps -sovellus, jonka lisäksi toivotaan jättämään uutiskommentti palvelun tarpeellisuudesta. Kommentit kerätään ja viedään Barcelonassa järjestettävän Mobile World Congressin yhteydessä Googlen osastolle.

Puhelinvertailu.com liittyy Android Marketin kanssa nimien keräykseen. Mikäli omistat Android-laitteen ja haluaisit nähdä navigoinnin toimivan myös Suomessa, seuraa alla olevia ohjeita. Tämän uutisen kommentit toimitetaan yhdessä Androidsuomen kommenttejen kanssa Googlelle.


1. Käy antamassa puhelimella tai tabletilla Google Mapsille haluamasi 1-3 tähden arvosana Android Marketissa ja laita palauteviestin sisällöksi "Enable navigation in Finland"



2. Jätä kommentti, jossa kerrot oman mielipiteesi ilmaisen navigoinnin puuttumisesta tämän artikkelin viestiketjuun, sillä viemme kommentit henkilökohtaisesti Googlen osastolle Barcelonan MWC-messuilla.

3. Jaa tämä artikkeli suosimissasi sosiaalisen median palveluissa



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

HMD Pulse+ – hinta laskenut -18%

HMD Pulse+
78 € Proshop
131 € CDON
159 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Motorola razr 60 – hinta laskenut -18%

Motorola razr 60
716 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 869 €

Motorola Moto G75 – hinta laskenut -15%

Kommentit (22)

Ranvier
Ranvier

1

GPS navigation is one of the most important features of smartphones nowadays. The fact that Google hasn't enabled navigation in Finland makes you consider jumping to an another platform. For example Nokia has a great GPS navigation in their Lumia phones. And we Finns are very patriotic people!

Vastaa
leikas
leikas

2

The lack of free navigation is really starting to annoy me. It should not be that hard to enable it in Finland. I feel like Google don't really care about us customers. I paid over 400 euros of my Nexus S and when you compare it to my last phone, Nokia C5, that cost 80 euros including free navigation, it feels silly that I don't have it now.

Vastaa
rk62
rk62

3

Etenkin nyt kun Maanmittauslaitoksen kartatkin on avattu julkiseen käyttöön ilmaiseksi, ei Googlella ole mitään tekosyytä olla avaamatta navigointia.

Vastaa
Jupsu
Jupsu

5

Please google enable navigation in finland! navigation is most important feature for me in android phones and now i have to use other softwares that have crappy maps, and its annoying me!

Vastaa
Thor1993
Thor1993

11

Just got my first car 2 days ago and now I do need a navigator and pretty badly.
I have HTC's Android phone and I'd love to have Google Maps with turn-by-turn navigation. It would be awesome.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

13

no,nyt on sivut ytimessä aiheessa jolla huomio herää,mainostuloja unohtamatta. Googlen navigointi pitää varmaan beta tilaa guinnesin rajat ylittäen helposti 2000 -luvun. eli ei valmistu koskaan.

Vastaa
anttiheikki
anttiheikki

14

Enable Navigation in Finland! Ty :D Mjaa, siitä kuitenkin puuttuu GPS:sällä tarkistettu nykyinen ajonopeus ja muutenkin pitäis vähän hioa sitä "kulmikasta" liikkumista esim kaarteissa. Jotenkin tökkivää :O Meanwhile ostakaa TomTom ^^

Vastaa
yussef
yussef

16

Kyllä sen navigoinnin saa toimimaan pienellä kikkailulla.
En kuitenkaan tiedä, onko tuo sen arvoista. Puheääni on niin epäselvä, että yksistään sen takia en käytä tuota oikeastaan ollenkaan. Outoa, ettei google saa aikaiseksi parempaa.

Vastaa
Aeroxz
Aeroxz

17

Smartphones are conquering the world, in small countries too. In these countries you can't use your Android phone as navigator. That is big thing, because smartphone's biggest features are calling and messaging features, then internet browser and then maps and navigation. Please, Google, release navigation to Finland that we can use our Android devises fully in small countries.

Että semmosta...

Vastaa
n1p4
n1p4

19

Please Google, enable navigation in Finland. Ive really needed it few times, and its frustrating. Its like something important is missing, so please, unlock navigation.

Vastaa
n1p4
n1p4

20

Please Google, enable navigation in Finland. Ive really needed it few times, and its frustrating. Its like something important is missing, so please, unlock navigation.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.