Euroopassa vaihdetaan vilinällä Androidista iPhoneen

4
Valtteri Ahonen

Euroopassa vaihdetaan vilinällä Androidista iPhoneen
Älypuhelinalustojen keskinäinen voimapeli on ollut jo jonkin aikaa Euroopassa suhteellisen stabiililla pohjalla, mutta pienistäkin muutoksista voi päätellä jotakin. Tällä hetkellä esimerkiksi Samsungin Galaxy -puhelinten käyttämän Androidin voidaan nähdä olevan pienessä laskussa, ja Applen iOS-puhelinten nousussa, kertoo Kantar Worldpanel.

Mielenkiintoista on myös se, että noin kolmannes Euroopan viiden suurimman maan iPhone-ostajista kertoo vaihtavansa pois Androidista syystä tai toisesta. Android on alustana menettänyt markkinaosuudestaan 3,1 prosenttiyksikköä viime vuoteen verrattuna, osuuden ollessa nyt 68,4 prosenttia. Vastaavana aikana Apple on kuitenkin onnistunut kasvattamaan markkinaosuuttaan 1,8 prosenttiyksikköä, minkä johdosta osuus päätyi nyt 20,8 prosenttiin. Mistään radikaalista muutoksesta ei siis voida puhua, ja Android on yhä selkeästi suosituin älypuhelinjärjestelmä Euroopassa.



Paikallisesti on kuitenkin suuria eroja, iOS:n markkinaosuus on esimerkiksi Iso-Britanniassa jo 38 prosenttia.

Myös Microsoftin Windows-alusta on puhelinmarkkinoilla onnistunut kasvattamaan markkinaosuuttaan hieman, Ranskassa jopa 14,1 prosenttiin. Yhtiö itse uskoo Windows 10:n ja sen mukanaan tuomien mahdollisuuksien tekevän alustasta jatkossa vielä kilpailukykyisemmän ja houkuttelevamman.

Päivitys: Lisätty mm. huomio paikallisemmista eroista.
Päivitys 2: Korjattu muutamat prosentit prosenttiyksiköiksi, pahoittelut virheestä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy Z Fold6
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -23%

Motorola ThinkPhone 25
384 € CDON
480 € Proshop
485 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (4)

Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

2

Viimeaikoina Apple on tehnyt jälleen uusia myyntiennätyksiä etenkin iPhone 6:n ansiosta. Varmasti on Suomessakin tuon puhelimen ansiosta kasvanut Applen markkinaosuus muihin verrattuna.

Vastaa
Mynthon
Mynthon

3

Onko nousut prosentteja vai prosenttiyksikköjä?

edit.
lähteessä puhutaan prosenttiyksiköistä. Pikkasen tarkkuutta näihin nettijournoihin...

Vastaa
Valje
Valje

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:

Onko nousut prosentteja vai prosenttiyksikköjä?

edit.
lähteessä puhutaan prosenttiyksiköistä. Pikkasen tarkkuutta näihin nettijournoihin...

Kiitokset huomiosta ja pahoittelut aivopierusta. Uutista korjattu.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.