Listaus: Missä maassa mikäkin puhelin on valmistettu

5
Petteri Pyyny

Lista: Näissä maissa eri kännykkämallit oikeasti tehdään - jos etsit puhelinta, jota ei ole valmistettu Kiinassa, vaihtoehtoja löytyy
Kiina on ollut jo vuosikymmenten ajan "maailman tehdas". Nyttemmin moni kuluttaja on alkanut kyseenalaistamaan kaikkien tuotteidemme valmistamista Kiinassa. Joillakin taustalla on politiikka, joillakin lähempänä tehtävän tuotannon arvot, joillakin taas painavat vaakakupissa tuotannon hajauttamiseen liittyvät pohdinnat.

Mutta tietoa siitä, mitkä kännykät valmistetaan Kiinassa ja mitkä taas muualla kuin Kiinassa, on hieman haastavaa löytää. Päätimmekin penkoa hieman suurimpien kännykkävalmistajien taustoja ja tehdä niistä koosteen.




Erikoistapaus: Intia

Aivan kärkeen pitää nostaa esiin yksi merkittävä poikkeus, oikeastaan kaikkeen. Nimittäin Intia. Pian maailman väkirikkaimmaksi valtioksi nouseva Intia nimittäin ruoskii elektroniikkavalmistajia kovalla kädellä, pakottaen niitä siirtämään osan tuotannosta Intiaan.

Käytännössä Intia on asettanut tietyille tuoteryhmille erittäin kovat tullit - ja samalla tukee taloudellisesti kyseisten tuotteiden valmistusta Intiassa. Näihin lukeutuvat myös kännykät.

Lähes kaikki suurimmat kännykkävalmistajat ovatkin taipuneet Intian tahtoon ja valmistavat osan puhelimistaan Intiassa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että ilmeisesti Intiassa valmistaminen ei kuitenkaan ole kovinkaan kannattavaa: käytännössä kaikki yhtiöt, jotka tekevät puhelimia myös Intiassa, myyvät Intiassa valmistetut mallit vain Intiaan. Eli Intiassa valmistettuja OnePlussan tai Applen kännyköitä ei myydä Euroopassa tai Yhdysvalloissa, vaan ne jäävät intialaisten omaan käyttöön.

Samsung

Maailman suurin Android-valmistaja Samsung on kotoisin Etelä-Koreasta, eli tiukasti demokraattiseen "länsimaailmaan" kytkeytyneestä Aasian maasta. Yhtiö on perustettu jo vuonna 1969 ja se on myös Etelä-Korean suurin kulutuselektroniikkayhtiö - ja yksi maailman suurimmista.

Samsung ei valmista itse lainkaan kännyköitään Kiinassa, vaan yhtiö on keskittänyt matkapuhelintensa valmistuksen Vietnamiin. Euroopassa myytävät Samsungin mallit ovat pääosin Vietnamissa valmistettuja.

Päivitys 12.7.2023: Ilmeisesti osa halvimmista A-sarjan malleista on ulkoistettu kumppanivalmistajalle. Käyttäjämme kertoi ainakin Samsung Galaxy A14 -mallissa olleen "Made in China"-lapun ja nettilähteet vahvistavat tarinan. Oletettavaa on, että yhtiö on ulkoistanut vain edullisimmat mallit, kuten A0x ja A1x -sarjalaiset muille valmistajille ja ainakin S- ja Z-sarja pysyvät Samsungin omissa tehtaissa.

Vietnamin lisäksi Samsungilla on merkittävää tuotantoa myös Intiassa, mutta lähinnä Intian omille markkinoille - Samsungin Galaxy F -sarjan puhelimet ovat kaikki Intiassa valmistettuja ja tarkoitettuja ainoastaan Intian markkinoille, vaikka niitä toisinaan tupsahteleekin myyntiin myös Eurooppaan. Ilmeisesti Intian omille markkinoille tarkoitetut Galaxy A -sarjan mallit valmistetaan nekin nykyisin Intiassa, mutta globaalisti A-sarjaa tehdään pääosin Vietnamissa (ja aivan halvimpien A-sarjalaisten osalta Kiinassa).

Näiden kahden suurimman valmistusmaan lisäksi Samsungilla on tuotantoa myös Brasiliassa, jossa valmistetaan malleja pääosin Etelä-Amerikan markkinoille sekä Indonesiassa, jossa Samsung on kasvattamassa tuotantoaan.

Joitain lippulaivamallejaan, kuten osaa Galaxy S -sarjasta sekä Galaxy Z -sarjasta valmistetaan myös yhtiön kotimaassa, Etelä-Koreassa.

Yhtiön kotimaa: Etelä-Korea
Kännyköiden tärkein valmistusmaa: Vietnam
Muut valmistusmaat: Intia, Indonesia, Brasilia, Etelä-Korea, Kiina

Katso myös: Samsungin puhelimet vertailussamme



Apple

Designed in California lukee pakkauksessa, mutta entäs valmistus..? Amerikkalaiseksi mielletyn iPhonen valmistus on lähes yksinomaan Kiinaan keskittynyttä. Yhtiön myymistä iPhone-malleista noin 85% valmistettiin Kiinan tehtailla, ainakin vuonna 2023.

Mm. koronapandemian aiheuttamien toimitushäiriöiden vuoksi Applekin on hajauttamassa tuotantoaan, mutta kovin hitaasti. Pienehkö osa iPhoneista valmistetaan jo nyt Vietnamissa ja kasvavassa määrin Intiassa. Intiassa valmistetut iPhonet menevät kuitenkin pääosin myyntiin Intiaan, jossa maan hallitus on tuontitullien avulla pyrkinyt saamaan kännyköiden valmistusta siirtymään maahan - ja onnistunutkin siinä.

Käytännössä lähes kaikki Euroopassa myytävät iPhonet ovat kotoisin Kiinasta, joidenkin harvojen tapausten ollessa Vietnamin tai Intian tehtaan eriä.

Yhtiön kotimaa: Yhdysvallat
Kännyköiden tärkein valmistusmaa: Kiina
Muut valmistusmaat: Intia, Vietnam

Katso myös: iPhone-mallit vertailussamme

OnePlus

OnePlus on kiinalaisen BBK:n tytäryhtiön tytäryhtiö. OnePlussan omistaa siis kokonaisuudessaan Oppo, jonka puolestaan omistaa kokonaisuudessaan kiinalainen BBK.

OnePlussan valmistus on keskitetty Kiinaan ja yritys ei peittele kiinalaistaustaansa millään tavalla. Itse asiassa viime vuosina yhtiön lippulaivamallit on julkaistu ensin Kiinassa, sittemmin vasta muualla maailmassa.

Mutta myös OnePlus on taipunut Intian hallituksen toiveisiin ja tiettyjä OnePlussan malleja valmistetaan myös Intiassa. Kyseiset mallit myydään Intiassa, joten Euroopassa kaikki OnePlussan mallit ovat Kiinassa valmistettuja.

Yhtiön kotimaa: Kiina
Kännyköiden tärkein valmistusmaa: Kiina
Muut valmistusmaat: Intia

Katso myös: OnePlussan puhelimet vertailussamme

Asus

Asuksen kotimaa on Kiinan "perivihollinen" eli Taiwan. Ennakkoasetelmasta huolimatta yhtiön kännykät valmistetaan kuitenkin Kiinassa, tuorein Asus Zenfone 9 -mallin Euroopassa myytävä pakettikin kertoo laitteen olevan Made in China.

Kotimaa: Taiwan
Kännyköiden valmistusmaa: Kiina

Katso myös: Asuksen puhelimet vertailussamme



Nokia

Suomalaisissa nostalgiaa herättävä Nokian brändi on nykyisin lisensoitu Suomessa kotipaikkaansa pitävälle HMD Globalille. Eli Nokian brändillä olevat puhelimet eivät ole Nokian, sen suomalaisen yrityksen, valmistamia, vaan toisen suomalaisyhtiön valmistamia. Sekaannuksen varmistamiseksi "oikea" Nokia kuitenkin omistaa HMD Globalista noin 10 prosentin osuuden.

Vuoteen 2023 saakka HMD Globalin Nokia-puhelimet valmistettiin pelkästään Kiinassa, Foxconnin tehatilla.. Vuoden 2023 alussa yhtiö kuitenkin ilmoitti siirtävänsä valmistusta Eurooppaan.

Yhtiön kotimaa: Suomi
Kännyköiden valmistusmaa: Kiina
Huomattavaa: Vuodesta 2023 alkaen valmistus siirtyy osittain Eurooppaan

Katso myös: Nokian puhelimet vertailussamme

Motorola

Motorola voi brändinä henkiä wanhaa kunnon Made in USA -eetosta, mutta ajatus on väärä. Motorolan kännykkäliiketoiminta myytiin aikoinaan Googlelle, mutta Google myi yhtiön eteenpäin kiinalaiselle Lenovolle.

Motorola on siis ollut jo vuosien ajan täysin kiinalaisen Lenovon omistama tytäryhtiö, jonka kaikki omistus on Kiinassa ja valtaosa valmistuksesta tapahtuu Kiinassa. Yhtiö on kuitenkin avannut tehtaita myös Intiaan, johtuen Intian tullikäytännöistä. Jotkut Motorolan mallit valmistetaan siis Kiinan ulkopuolella, lähinnä Intiassa.

Yhtiön kotimaa: Kiina
Kännyköiden tärkein valmistusmaa: Kiina
Muut valmistusmaat: Intia

Katso myös: Motorolan puhelimet vertailussamme



Xiaomi

Xiaomi on yksi suurimmista kiinalaisista teknologiajäteistä ja yhtiön ydinliiketoiminta on täysin Kiinaan nojautuvaa. Yhtiön kotipaikka, omistus ja kaikki valmistus tapahtuu täysin Kiinassa.

Kotimaa: Kiina
Kännyköiden valmistusmaa: Kiina

Katso myös: Xiaomin puhelimet vertailussamme

POCO

POCO on Xiaomin 100% omistama tytäryhtiö, eli sen omistus on täysin kiinalaisissa käsissä. Brändi on kuitenkin Xiaomin yritys karistaa osasta puhelimistaan kiinalainen brändi ja POCO yhtiönä sijaitsee Intiassa, vaikkakin se on täysin Xiaomin omistama. Myös POCOn puhelimet valmistetaan pääosin Intiassa.

Yhtiön kotimaa: Kiina (kiinalaisen Xiaomin tytäryhtiö)
Kännyköiden valmistusmaa: Intia

Sony

Perinteikäs japanilainen elektroniikkajätti Sony on jatkanut vuodesta toiseen kännykkäbisneksessä, vaikka yhtiön mallisto onkin nykyisin varsin suppea. Yhtiön lippulaivamallin eli Xperia 1 -sarja valmistetaan Japanissa. Muut mallit valmistetaan hieman vaihtelevasti joko Japanissa, Thaimaassa tai Kiinassa. Kiinassa valmistettuja malleja myydään ilmeisesti ainoastaan Kiinan omille markkinoille.

Yhtiön kotimaa: Japani
Kännyköiden tärkein valmistusmaa: Japani
Muut valmistusmaat: Thaimaa, Kiina

Katso myös: Sonyn puhelimet vertailussamme



Googlen Pixel -puhelimet

Vaikka Google ei virallisesti puhelimiaan Suomeen myykään, on yhtiön Pixel -sarjalle oma fanikuntansa myös Suomessa.

Yhtiö on tähän saakka valmistuttanut puhelimensa Kiinassa, mutta vuonna 2022 Google kertoi siirtävänsä "osan" tuotannostaan Vietnamiin uusien Pixel 7 -puhelinten osalta. Sitä ei täsmennetty miten suuri osa Pixel 7 -mallistosta valmistetaan Kiinassa ja mikä osuus Vietnamissa.

Yhtiön kotimaa: Yhdysvallat
Kännyköiden tärkein valmistusmaa: Kiina
Muut valmistusmaat: Vietnam

Katso myös: Googlen Pixel -puhelimet vertailussamme

Honor

Honor oli aikoinaan kiinalaisen Huawein alabrändi, jolla yhtiö valloitti edullisempia hintakategorioita, etenkin Euroopassa.

Sittemmin Huawei joutui ongelmiin Yhdysvaltain hallinnon kanssa ja yhtiötä vastaan on esitetty väitteitä vakoilusta Kiinan hyväksi. Kohujen seurauksena yhtiö joutui Yhdysvaltain mustalle listalle ja sen seurauksena mm. Googlen palvelut poistettiin Huawein kännyköistä. Tämän seurauksena Huawei käytännössä katosi länsimaisilta markkinoilta kokonaan.

Pelastaakseen edes jotain, Honor irrotettiin Huaweista omaksi yhtiökseen ja se myytiin kiinalaisille sijoittajille. Honor palasikin Huaweista irtautuneena takaisin kännykkämarkkinoille, itsenäisenä yhtiönä, vuonna 2021.

Yhtiöllä ei ole enää kytköksiä Huaweihin, mutta se on täysin kiinalainen yhtiö. Tietojemme mukaan kaikki Honorin nykyiset puhelinmallit myös valmistetaan vain ja ainoastaan Kiinassa.

Yhtiön kotimaa: Kiina
Kännyköiden valmistusmaa: Kiina

Katso myös: Kaikki Honorin mallit puhelinvertailussamme

Fairphone

Eettisyyttä ja puhelinten pitkää käyttöikää korostava Fairphone on hollantilainen yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Amsterdamissa.

Yhtiön puhelimet valmistetaan täysin Kiinassa, Fairphone 2 -mallista alkaen.

Yhtiön kotimaa: Alankomaat
Kännyköiden valmistusmaa: Kiina

Katso myös: Fairphonen mallit puhelinten tietokannassamme

Nothing Phone

Nothing on OnePlussan alkuperäisen perustajan vuonna 2020 perustama yhtiö. Nothingin kotipaikka on Iso-Britanniassa ja se on haalinut sijoittajikseen kansainvälisiä julkkiksia ja myös instituutionaalisia sijoittajia ensimmäisten vuosien aikana.

Yhtiö julkaisi ensimmäisen puhelimensa vuonna 2022 ja sen valmistus keskitettiin Intiaan. Vuonna 2023 julkaistu Nothing Phone (2) on ilmeisesti sekin valmistettu Intiassa.

Yhtiön kotimaa: Iso-Britannia
Kännyköiden valmistusmaa: Intia

Katso myös: Nothing Phone -mallisto vertailussamme

Loppusanat

Käytännössä muualla kuin Kiinassa valmistetun kännykän ostaminen, vieläpä siten, että puhelinten valmistaja ei ole kiinalainen yhtiö, on yllättävän vaikeaa. Helpoimmalla se onnistuu, jos on valmis maksamaan puhelimestaan noin tuhat euroa ja ostaa itselleen Samsungin tai Sonyn lippulaivapuhelimen. Muissa hintaluokissa Samsung ja Nothing voivat olla toimivia vaihtoehtoja, vaikka Samsung ilmeisesti onkin siirtänyt halvimpien malliensa valmistusta (sopimuskumppanin kautta) takaisin Kiinaan.

Veikkauksemme on, että ainakaan alle 300 eurolla ei markkinoilta löydy juurikaan puhelimia, joita ei olisi valmistettu Kiinassa.

Ainoat merkittävät poikkeukset tuohon sääntöön ovat jotkut vuoden vanhat Samsungin A-sarjalaiset sekä Nothingin edellisvuoden mallit, joita molempia saattaa löytää alle 300 eurolla. Nothingin osalta valmistus tapahtuu siis Intiassa ja Suomessa myytävät Samsungin A3x -sarjalaiset ovat todennäköisesti kotoisin Vietnamista.

Puhelinten valmistuslinjat elävät jatkuvasti ja yhtiöt siirtelevät tuotantoaan erilaisista syistä eri maihin. Listamme on koottu julkisesti saatavilla olevista lähteistä, kuten yhtiöiden vuosikertomuksista, mutta niiden ajantasaisuudesta emme voi olla täysin varmoja. Loppujen lopuksi helpoimmin asian saa selville katsomalla puhelimen myyntipakkauksen pikkupränttiä, jossa lukee valmistusmaa.

Huomattavaa on tietysti myös se, että vaikka puhelinten kokoonpano tapahtuisi vaikkapa Japanissa, siinä on suurella todennäköisyydellä nippu Kiinassa valmistettuja osia sisällä. Mutta kokoonpanovaihe on kuitenkin yleensä eniten arvonlisää tuova valmistusvaihe, eli kokoonpanon yhteydessä kyseiseen maahan jää isoin siivu tuotteen valmistuksessa syntyvästä rahasta. Kun taas puhelin myydään, puhelimen voitto sujahtaa siihen maahan, jossa yhtiö pitää kotipaikkaansa: Nokia-brändillä puhelimia valmistavan HMD Globalin tapauksessa siis Suomeen ja vaikkapa Xiaomin tapauksessa Kiinaan. Yhtiöt tyypillisesti maksavat viivan alle jäävistä voitoista veronsa yhtiön kotimaahan.

Me emme ota kantaa siihen, pitäisikö Kiinassa valmistettuja tuotteita suosia vai hyljeksiä, vaan halusimme tehdä hieman salapoliisityötä sen osalta, missä puhelimet ylipäätään valmistetaan.



Päivitys 12.7.2023: Lisätty Honor, Nothing ja Fairphone mukaan valmistajiin.

Päivitys 5.10.2024: Päivitetty Applen ja Samsungin tilannetta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
88 € Proshop
89 € Prisma Verkkokauppa

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto E13 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E13
39 € Power
59 € Telia
82 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -23%

Honor X7b (4G)
99 € Power
129 € Gigantti
129 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto G54 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G54
119 € Gigantti
119 € Power
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentit (5)

GooglePixel
GooglePixel

1

Minulla on Tammikuun alussa Gigantista ostamani Pixel 6a. Kun koodilla avasi puhelimen tarkemmat tiedot niin se on valmistettu Vietnamissa. IMEI-koodilla puolestaan tarkistin niin puhelin on myyty alunperin Briteissä josta siis Gogantti sen on ”harmaatuonut”

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_TAT_ (vahvistamaton)

2

Tämä oli loistava artikkeli. Olisi kiva jos tällainen lista olisi myös ns. eurooppalaisista pienemmistä kännykkä firmoista. Onkohan enää mitään puhelinta mikä valmistetaan euroopassa? Toki osa komponenteista taitaa tulla melkein väkisin Kiinasta tai muualta aasiasta. Mutta edes kokoonpano olisi euroopassa.

Vastaa
dRD
dRD

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti _TAT_:

Tämä oli loistava artikkeli. Olisi kiva jos tällainen lista olisi myös ns. eurooppalaisista pienemmistä kännykkä firmoista. Onkohan enää mitään puhelinta mikä valmistetaan euroopassa? Toki osa komponenteista taitaa tulla melkein väkisin Kiinasta tai muualta aasiasta. Mutta edes kokoonpano olisi euroopassa.

Lisättiin mukaan nyt Fairphone näistä pienemmistä tekijöistä.

Vastaa
Pentona
Pentona

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti _TAT_:

Tämä oli loistava artikkeli. Olisi kiva jos tällainen lista olisi myös ns. eurooppalaisista pienemmistä kännykkä firmoista. Onkohan enää mitään puhelinta mikä valmistetaan euroopassa? Toki osa komponenteista taitaa tulla melkein väkisin Kiinasta tai muualta aasiasta. Mutta edes kokoonpano olisi euroopassa.

Gigaset, entinen osa Siemensiä, kokoaa älypuhelimia Saksassa. Ja kokoaa niitä myös Volla ja rephone -yhtiöille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
hh1488 (vahvistamaton)

5

vois kai sen mainita ettei kiinassa ja intiassa ole kovin ekologista valmistaa yhtään mitään.molemmat saastuttaa kaksinkäsin minkä kerkiåä,jännä ku sitä ei ikinä uskalleta sanoa ääneen

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.